• Marttila: Kauppa toimi härskisti

    Uutiset
    23.12.201515:00
    MT toimitus

    Kotimaista laaturuokaa halpuuttanut kauppa toimi härskisti ja aiheutti ainakin puolet siitä kannattavuuskriisistä, johon suomalaisviljelijät tänä vuonna joutuivat.

    Toinen puoli johtui EU:n ja Venäjän välisistä kauppapakotteista, joiden vakavia vaikutuksia Suomelle EU ei suostunut ymmärtämään eikä omat hallituksetkaan paikkaamaan.

    Näin summaa kulunutta vuotta MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

    Synkän vuoden kruunasivat kurja kesä ja vielä äskettäin Pariisin ilmastosopimus, jonka vääränlainen käytännön tulkinta voi pahimmassa tapauksessa lopettaa meiltä maa- ja metsätalouden.

    ”Mutta maataloudessa ei ole kriisiaikoinakaan jääty poteroihin makaamaan.”

    Marttila toivookin, että kuluttajat heräisivät huomaamaan kotimaisen tuotannon laadun ja että vienti viriäisi ensi vuonna. Se edellyttäisi lihatalojen lähentymistä yhden vientimerkin alle.

    Sivu 5

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Juha Marttila
    maatalouskriisi
    MTK
    suomalainen ruoka
    kauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle