• EK:n Pekka Lundmark: Hiilinieluja tarvitaan lisää

    EK:n Jyri Häkämiehen mukaan kolme tärkeintä asiaa ovat työllisyys, työllisyys ja työllisyys.
    EK.n uusi puheenjohtaja Pekka Lundmark uskoo suomalaisyritysten pärjäävän hyvin haettaessa hiilineutraaliutta.
    EK.n uusi puheenjohtaja Pekka Lundmark uskoo suomalaisyritysten pärjäävän hyvin haettaessa hiilineutraaliutta. Kuva: Fortum
    Uutiset
    23.11.201810:42
    Jouko Kyytsönen

    Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi ensi vuoden alusta valittu Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark arvioi, että hiilineutraali Eurooppa ja maailma vuonna 2050 vaatii päästövähennyksiä nykyistä enemmän ja nopeammin kaikilta, mikä on tulevaisuuden haasteista kaikkein suurin.

    "Ilmaston pitäisi olla G20-maiden listalla jatkossa koko ajan ykkösaiheena", hän pohti. G20 on maailman suurimpien maiden keskustelufoorumi.

    Suomessa hiilineutraalisuus vaatii päästöjen vähentämistä, kiertotaloutta ja myös hiilinielujen kasvattamista. "Metsien ja peltojen hiilinieluista täytyy pitää huolta."

    Lundmark ei kuitenkaan halunnut keskiviikkona valintansa jälkeen arvioida, miten Suomen hakkuiden mahdollinen lisäys vaikuttaisi hiilinieluun.

    "Hiilinielujen määrittelyssä pitää päästä yhteiseurooppalaiseen järjestelmään."

    Päästökauppaa Lundmark pitää erinomaisena järjestelmänä, mutta se tulisi laajentaa maailmanlaajuiseksi. Yksityistä pääomaa tarvitaan yhä enemmän. Hän uskoo suomalaisten pärjäävän puhtaan teknologian edistämisessä erinomaisesti.

    Tupon aika on Lundmarkin mukaan ohi, mutta kolmikantaa tarvitaan esimerkiksi lainsäädännössä. "Työn tulee aina olla kannattavin vaihtoehto eikä nykyisin aina niin ole. Kannustinloukkuja tulee purkaa ja Suomeen tarvitaan lisää ulkomaisia osaajia."

    EK kertoi syyskokouksessaan tavoittelevansa erityisesti työllisyyden nostoa yli 75 prosentin. EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoi, että kun työllisyysaste saadaan nostettua 73 prosentista 75 prosenttiin, säästöä ja tuloja kertyy kaksi miljardia euroa, jolla maksetaan jo pitkälle hyvinvoinnin ylläpidossa tarvittavia kustannuksia.

    "Kolme tärkeintä asiaa jatkossa onkin :työllisyys, työllisyys ja työllisyys", hän totesi häkämiesmäiseen tapaan.

    Artikkelin aiheet
    Pekka Lundmark
    Elinkeinoelämän keskusliitto EK
    hiilinielu
    ilmastonmuutos
    työllisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle