• Uutissuomalainen: Kaksi kolmesta tukee hallituksen toimia itärajalla

    Suomen itäraja on kiinni 14. tammikuuta saakka junille tarkoitettua Vainikkalan raja-asemaa lukuun ottamatta.
    Kaksi kolmesta suomalaisesta on tyytyväisiä hallituksen toimiin itärajalla, ilmenee Uutissuomalaisen kyselystä. LEHTIKUVA / LAURI HEINO.
    Kaksi kolmesta suomalaisesta on tyytyväisiä hallituksen toimiin itärajalla, ilmenee Uutissuomalaisen kyselystä. LEHTIKUVA / LAURI HEINO.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    29.12.202307:45
    STT–

    Kaksi kolmesta suomalaisesta on tyytyväisiä hallituksen toimiin itärajalla, ilmenee Uutissuomalaisen kyselystä. Kyselyn vastaajista 66 prosenttia on joko erittäin tai melko tyytyväisiä hallituksen toimiin, joilla on pyritty torjumaan järjestetyksi epäiltyä maahantuloa.

    Melko tyytymättömiä tai erittäin tyytymättömiä hallituksen toimiin on 16 prosenttia. Reilu kymmenesosa ei ole tyytyväisiä eikä tyytymättömiä, ja seitsemän prosenttia ei osaa sanoa kantaansa kysymykseen.

    Tyytyväisimpiä hallituksen toimiin ovat 70 vuotta täyttäneet, kun taas kriittisimpiä ollaan tutkimuksen nuorimmassa ikäryhmässä, 18–29-vuotiaissa. Nuorimmassakin ikäryhmässä valtaosa on kuitenkin tyytyväinen hallituksen toimiin.

    Tietoykkösen toteuttamaan verkkokyselyyn vastasi tuhat suomalaista 5.–13. joulukuuta. Tutkimuksen kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Suomen itäraja on kiinni 14. tammikuuta saakka junille tarkoitettua Vainikkalan raja-asemaa lukuun ottamatta.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle