• Tutkimus: Suomalaiset kuuntelevat musiikkia suoratoistopalveluista jopa 3,5 tuntia päivässä

    Suomessa jo 95 prosenttia 12–65-vuotiaista käyttää musiikin suoratoistopalveluita. Käyttäjämäärät nousevat myös tv-ohjelmien palveluissa, Yle Areenalla jopa enemmän kuin muissa pohjoismaissa.
    Vanhaan ei ole paluuta. C-kasetille mahtui musiikkia enimmilläänkin 120 minuuttia. Nyt musiikkia striimataan päivässä jopa 210 minuuttia.
    Vanhaan ei ole paluuta. C-kasetille mahtui musiikkia enimmilläänkin 120 minuuttia. Nyt musiikkia striimataan päivässä jopa 210 minuuttia. Kuva: Rami Marjamäki
    Uutiset|Musiikki
    27.6.202423:00
    Taneli Laine

    Suomalaisten musiikin kuunteluun suoratoistopalveluista käyttämä aika on kasvanut kahdessa vuodessa lähes 30 prosenttia, selviää Teoston, Norjan TONOn ja Tanskan Kodan yhteispohjoismaisesta tutkimuksesta.

    Musiikin suoratoistopalveluita kuten esimerkiksi Spotifya, YouTubea tai Apple Musicia käyttää jo 95 prosenttia tutkimukseen vastanneista 12–65-vuotiaista suomalaisista. Musiikkia kuunnellaan 2,7 tunnista jopa 3,5 tuntiin päivässä.

    Suomen suosituin musiikin suoratoistopalvelu on YouTube. Peräti 78 prosenttia suomalaisista vastaajista kuuntelee musiikkia YouTubesta ja 60 prosenttia Spotifysta.

    Spotifyn käyttäjistä 59 prosenttia käytti palvelun maksullista versiota. Osuus on pohjoismaiden alhaisin, kun esimerkiksi Ruotsissa maksullista versiota kertoi käyttävänsä 71 prosenttia vastaajista.

    Television ja elokuvien suoratoistopalveluita suomalaiset kuluttavat pohjoismaissa vähiten – vain 2,8 tuntia päivässä. Kaupallisia suoratoistopalveluita suomalaiset katsovat keskimäärin 2,5 tuntia ja Yle Areenaa 0,9 tuntia päivässä.

    Pohjoismaiden omia valtiollisia TV:n ja elokuvien suoratoistopalveluita käyttääkin peräti 51 prosenttia vastaajista. Suurin käyttäjämäärän nousu tutkimusjaksolla oli Suomen Yle Areenalla, jota käyttää jo 54 prosenttia suomalaisista.

    Lisää aiheesta
    • Kuunnelluin musiikki on entistä useammin kotimaista.

      Musiikki | Kuunnelluin musiikki on entistä enemmän kotimaista – nykynuorille maistuvat konemusiikki ja räppi

    • Suomalaiset viettävät aimo osan vuorokaudestaan ruudun äärellä. Kuvituskuva.

      Radio ja TV | Mistä ihmeestä ruutuaika revitään?

      Tilaajalle
    • Tutkimukseen vastanneiden tyttöjen keskimääräinen ruutuaika oli lähes kuusi tuntia, josta sosiaalista mediaa käytettiin keskimäärin lähes neljä tuntia. LEHTIKUVA / Timo Aalto.

      Koulutus | Tytöt käyttävät sosiaalista mediaa lähes neljä tuntia päivässä, kertoo tutkimus – selvä yhteys heikompaan koulumenestykseen

    Artikkelin aiheet
    musiikin suoratoisto
    suomalaiset
    tutkimus
    Yle Areena
    Spotify
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria