Ulkomailta tuleva matkailija löytää helposti tiensä kalannahkakauppaan Helsingin Punavuoressa. Apuna on designkorttelin liikkeistä tehty opaskartta, jossa Galateia on mukana.
”Täällä käy amerikkalaisia turisteja, jotka haluaisivat nähdä dokumentin siitä, ettei made ole uhanalainen laji”, yrittäjä Liisa Saarni kertoo.
Asiakkaille riittääkin selitettävää, kun virallista dokumenttia kalastuksen kestävyydestä ei ole.
”Minähän käytän jätemateriaalia. Mateennahka on niin sitkeää, ettei se kelpaa edes minkkitarhalle.”
Liisa Saarnia voi kutsua kalannahan tuotteistajana uranuurtajaksi.
Yrityksen perustamisesta on kulunut 21 vuotta. Sitä ennen Saarni sai julkisuutta artenomin tutkinnon lopputyöllään, joka nosti esille varteenotettavan materiaalin työstömahdollisuudet.
Idea pulpahti pintaan luontevasti, kun yrittäjän juuret ovat kalastuspitäjässä. ”Sieltä kaikki lähtee”, rymättyläläisen kalastajan tytär sanoo.
Saarni perehtyi opiskeluvaiheessa nahan käsittelyyn niin saamelaisten kuin Länsi-Siperian kansojenkin keskuudessa. Yksi vaikuttavista löydöistä oli mateennahasta tehty jauhosäkki Kansallismuseon kokoelmissa.
Yrittäjä on keskittänyt parkitsemisen pienelle maatilalleen Rymättylään. Myymälän takahuoneessa hän ompelee itse suunnittelemansa tuotteet, kuten käsilaukut, reput, vyöt ja lompakot.
Saarnille on tärkeää pitää kiinni tuotteen ekologisuudesta. Hän parkitsee nahan perinteisin keinoin kasvipohjaisilla aineilla, joista myös tuotteiden värisävyt ovat peräisin.
Kalannahan arvostus kasvaa maailmalla osin siksi, että uhanalaisten käärmeiden ja liskojen pyyntiä on rajoitettu.
Kalannahkatehtaita on Saarnin mukaan ympäri maapalloa yleensä sellaisissa maissa, joissa työ ei maksa mitään.
”Meillä on puhuttu paljon siitä, miten suomalainen työ ja laatu kulkevat käsi kädessä. Olen yrittänyt seistä sen takana.” TARJA HALLA
Mateennahka
on niin
sitkeää,
ettei se kelpaa edes
minkki-
tarhalle.