• Sääksjärven vesiosuuskunnantalous terveellä pohjalla

    Vesiosuuskunnan puheenjohtaja Jukka Hietala leikkaa kiinteistökaivon ohjauskeskuksen asennusputkea poikki Mäntsälän Sääksjärvellä. Kari Salonen
    Vesiosuuskunnan puheenjohtaja Jukka Hietala leikkaa kiinteistökaivon ohjauskeskuksen asennusputkea poikki Mäntsälän Sääksjärvellä. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    14.8.201316:00
    MT toimitus

    MÄNTSÄLÄ (MT)

    Sääksjärven vesiosuuskunta perustettiin vuonna 2004. Pitkään odoteltiin Mäntsälä–Pukkila-siirtoviemärin runkolinjan valmistumista, jonka vuoksi varsinaisiin rakennustöihin päästiin vasta 2010, osuuskunnan puheenjohtaja Jukka Hietala kertoo.

    Liittymäsopimuksen tehneitä osuuskunnan jäseniä on 156, kun putken läheisyydessä on noin 250 kiinteistöä. Alunperin putkia suunniteltiin yli 300 kiinteistön alueelle, mutta aluetta pienennettiin, kun putkien vetäminen olisi tullut liian kalliiksi kaukana sijaitseville kiinteistöille.

    Hietalan mukaan osuuskunnan talous on kunnossa. ”Asukkaat ovat maksaneet liittymämaksut kiitettävästi. Rakennusaikaiset velat saadaan pian maksettua ja kassaan jää rahaa huoltoon ja korjauksiin.”

    Viemäri- että vesiliittymän hinta oli ennen rakennussuunnittelua jäseneksi liittyneille 10 500 euroa. Jälkiliittymän hinta on alle sadan metrin päässä osuuskunnan runkolinjasta 11 500 euroa plus kaivuu ja asennus, joiden hinta maaperästä riippuen nousee 2 000–4 000 euroon.

    Yli sadan metrin päässä hinta on 14 500 euroa plus kaivuu ja asennus.

    Kokonaiskustannukset ovat 2,1 miljoonaa, josta kunta rahoittaa 25 prosenttia eli noin puoli miljoonaa. Valtiolta osuuskunta sai avustusta 200 000 euroa, joten liittymismaksuilla kustannettavaksi jää 1,4 miljoonaa euroa.

    Koska avustukset tulevat vasta jälkeenpäin, liittymismaksuja aikaistettiin, jotta velan määrää saatiin pienennettyä.

    Perusmaksu on 180 euroa vuodessa ja vesi- ja jätevesimaksu yhteensä 4,30 euroa kuutiolta. Kiinteistöihin asennetaan osuuskunnan vesimittari, jonka mukaan laskutetaan.

    Osuuskunta toimittaa tontille asti viemärikaivon pumppuineen sekä vesijohdon. Asukkaat maksavat kiinteistöasennuksen.

    Osuuskunta toimii hyvin, suurempia ongelmia ei Hietalan mukaan ole ollut. Rakentaminen tosin viivästyi vuosikaupalla, kun odoteltiin Mäntsälä–Pukkila-runkoviemäriä. Runkolinjaa piti myös puhdistaa ja testata, mikä toi lisäviivästystä.

    Sääksjärven osuuskunta maksoi runkoviemärin putkista ja tarvikkeista kunnalle yli 250 000 euroa, joten siitä ei tullut osuuskunnalle säästöä, Hietala arvioi.

    Osuuskunnan vesi tulee Pukkilasta. Viemärivedet puhdistetaan Mäntsälän kirkonkylän puhdistamolla, josta vedet laskevat Mustijoen kautta Suomenlahteen.

    Mukana osuuskunnassa on kiinteiden asuntojen lisäksi kymmeniä kesämökkejä Sääksjärven rannalta, vaikka niiden käyttö jää ympärivuotista asutusta vähäisemmäksi. Viemäri edesauttaa osaltaan järven puhdistumista.

    Vesi- ja viemäriputkea osuuskunnalla on molempia yli 30 kilometriä ja lisäksi runkoputken osuus, joten kaikkiaan osuuskunnalle on liki 40 kilometriä putkistoa.

    Hietala on toiminut osuuskunnan vetovastuussa alusta alkaen. ”Työtähän tämä teettää, myös talkoita.”

    Hänen mielestään on tärkeää, että vetäjä tuntee kylän ja kyläläiset, jolloin tietää paikalliset olot, verkostot ja ammattilaiset, mikä alentaa kustannuksia.

    JOUKO KYYTSÖNEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Sääksjärven vesiosuuskunta
    vedenjakelu
    maaseutu
    talous
    yhteisöllisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle