• Lakkovaroitus elokuva- ja tv-alalle: Emma-gaala, MTV:n uutiset ja Putous uhkaavat jäädä tekemättä

    Journalistiliitto ja Teme ovat neuvotelleet alan työehdoista ja palkoista Palvelualojen työnantajien Paltan kanssa joulukuun puolivälistä lähtien.
    Muun muassa Emma-gaala jäisi elokuva- ja tv-alaa koskevan lakon tapahtuessa lauantaina 8. maaliskuuta tekemättä. Kuvassa viime vuoden gaalassa palkittu Käärijä eli Jere Pöyhönen. LEHTIKUVA/Markku Ulander.
    Muun muassa Emma-gaala jäisi elokuva- ja tv-alaa koskevan lakon tapahtuessa lauantaina 8. maaliskuuta tekemättä. Kuvassa viime vuoden gaalassa palkittu Käärijä eli Jere Pöyhönen. LEHTIKUVA/Markku Ulander.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    21.2.202513:23
    STT–

    Journalistiliitto sekä Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme ovat jättäneet elokuva- ja tv-alaa koskevan lakkovaroituksen. Yhden päivän lakko tapahtuisi lauantaina 8. maaliskuuta ja koskisi kaikkia työehtosopimuksen mukaisia tehtäviä.

    Lakon toteutuessa suorat lähetykset kuten Lotto, MTV:n uutiset, Emma-gaala ja viihdeohjelma Putous jäisivät tekemättä, kertoo Journalistiliitto.

    Alalle on julistettu myös ylityö- ja venymiskielto, joka alkaa perjantaina puoliltapäivin.

    Journalistiliitto ja Teme ovat neuvotelleet alan työehdoista ja palkoista Palvelualojen työnantajien Paltan kanssa joulukuun puolivälistä lähtien.

    Lakon syynä kerrotaan olevan huoli ohjelmia tekevien ihmisten jaksamisongelmista, joita tuotantoyhtiöt eivät ole suostuneet ottamaan tosissaan ratkaistavaksi. Journalistiliiton mukaan alan työntekijöistä lähes kaksi kolmesta oireilee psyykkisesti, työpäivät ovat säännöllisesti yli 12-tuntisia, lomat lyhyitä ja työajoissa joustetaan jatkuvasti.

    Neuvotteluissa mukana ollut Suomen elokuva- ja mediatyöntekijöiden puheenjohtaja Matleena Kuusela sanoo tiedotteessa, että esillä on ollut konkreettisia työssäjaksamista parantavia esityksiä, jotka koskevat esimerkiksi työajan tasaisempaa tasoittamista jaksotyössä ja lepoajan pidentämistä jaksotyössä.

    Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen sanoo toivovansa, että sopimukseen työehdoista päästään ja ohjelmat näkyvät normaalisti kanavilla.

    ”On mukavampi katsoa suomalaisia televisio-ohjelmia ja elokuvia, joiden tekeminen on ollut eettistä ja työntekijöiden jaksaminen on huomioitu. Niin syntyy varmasti myös parempia ohjelmia ja elokuvia.”

    Paltan neuvottelujohtajan Kaisa Lakovaaran mukaan tilanne alalla on erittäin vaikea, sillä tuotantojen tilaaminen on vähentynyt.

    ”Työehtosopimusneuvotteluissa pyrimme löytämään alan toimintakykyä turvaavia ratkaisuja. On valitettavaa, että palkansaajapuolella päädyttiin ilmoittamaan työtaistelutoimista neuvottelujen jatkamisen sijaan”, Lakovaara sanoo tiedotteessa.

    Paltan mukaan alan neuvotteluja jatketaan työtaisteluilmoituksen vuoksi sovittelijan johdolla.

    Artikkelin aiheet
    elokuva- ja tv-ala
    lakko
    työehdot
    Journalistiliitto
    Teme
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle