• Amerikkalaiset kuvaavatkylätoimintaa Kontiolahdella

    Uutiset
    22.10.201416:00
    MT toimitus

    KONTIOLAHTI

    Selkien seudun Erän vajalla Kontiolahdella on tavallista enemmän vipinää.

    Aamulla kaadetuista hirvistä toista nyljetään, toinen odottaa peräkärryssä.

    Työtä tallennetaan filmille ja metsästäjät saavat tuon tuosta vastailla mitä varten mitäkin tehdään.

    Yhdysvaltalainen Pretty Good Productions on valinnut Selkien kylän yhdeksi maailmanlaajuisen dokumentin – Our Place on Earth – kohteeksi. Tom Miller kuvaa ja Nuin-Tara Key äänittää.

    Suomeen ryhmä tuli Nicaraguasta. Sitä ennen dokumenttia kuvattiin kuudella Karibian saarella.

    Edessä on vielä kuvausmatka Ugandaan, ja – jos rahoitus järjestyy – myös Intiaan ja Bangladeshiin.

    Tavoitteena on tv-yhtiöille myytävä dokumentti, joka esittelee perinteistä kumpuavaa yhteisöjen toimintaa ilmastonmuutoksen haittojen torjumiseksi.

    ”Emme lähesty ilmastonmuutosta pelkojen kautta. Haluamme näyttää, että on olemassa tapoja, joilla ihmiset yhdessä toimimalla saavat aikaan parempaa ympäristöä”, sanoo Key.

    ”Olemme tutustuneet Lumimuutos-osuuskunnan toimintaan. Valitsimme sen yhdeksi uuden projektimme kohteeksi. Siksi olemme Suomessa ja Selkiellä”, kertoo Miller.

    Osuuskunnan keulahahmo Tero Mustonen on Selkien kyläpäällikkö.

    Keskeinen kohde on Jukajärven ja Jukajoen kunnostus. Selkien ja Alavin kylävetoinen hanke tähtää turvetuotannon sekä maa- ja metsätalouden haitoista kärsineen laajan vesistöalueen kunnostamiseen.

    Vapo on jo lopettanut turpeen noston ja rakentanut kylätoimijoiden kanssa kosteikon. Linnunsuon kosteikosta on lyhyessä ajassa tullut kahlaajalintujen suosima alue ja se on ehdolla vuoden 2015 kosteikoksi Euroopassa.

    ”Tallennamme samalla monipuolisesti erilaisia perinteitä, kuten teidän hirvenmetsästystä”, Miller toteaa.

    Dokumentin on määrä valmistua kesällä 2015. Sen esittämisestä Suomen televisiossa käydään omat neuvottelunsa.

    Selkien osuudesta valmistuu erillinen dvd, jota Mustosen mukaan levitetään esimerkiksi kouluille.

    MATTI RONKAINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    dokumenttielokuva
    ilmastonmuutos
    Kontiolahti
    kylätoiminta
    ympäristönsuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria