• Tänä vuonna liikenteessä on kuollut jo yhdeksän alle 15-vuotiasta: ”Määrä on erityisen hälyttävä”

    Tieliikenteessä on viime vuosina kuollut keskimäärin 4–5 alle 15-vuotiaista.
    Arkistokuvassa muistokynttilöitä, kukkia elokuussa tapahtuneen sähköpotkulautaonnettomuuden onnettomuuspaikalla Espoon Leppävaarassa. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.
    Arkistokuvassa muistokynttilöitä, kukkia elokuussa tapahtuneen sähköpotkulautaonnettomuuden onnettomuuspaikalla Espoon Leppävaarassa. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.  
    Uutiset|Liikenne
    30.12.202410:05
    STT–

    Liikenteen turvallisuus on tänä vuonna ollut kokonaisuutena edellisvuosien tasolla, mutta lasten liikennekuolemien suuri määrä tekee vuodesta synkän, kertoo Liikenneturva.

    Tieliikenteessä on viime vuosina kuollut keskimäärin 4–5 alle 15-vuotiaista. Tänä vuonna alle 15-vuotiaita on kuollut jo yhdeksän.

    ”Kun tarkastellaan tieliikenteessä kuolleiden kokonaismäärää, tämä vuosi asettuu lähes samalle tasolle kuin edeltäneet, ennätysturvalliset vuodet. Kehitystä parempaan ei kuitenkaan ole tapahtunut, ja lasten liikennekuolemien suuri määrä on erityisen hälyttävä”, sanoo Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Marja Pakarinen tiedotteessa.

    Tilastokeskuksen tammi-marraskuun ennakkotietojen ja Liikenneturvan keräämien joulukuun lehtitietojen perusteella tieliikenteessä on kuollut kuluvana vuonna 172 ihmistä. Liikenneturvan mukaan määrä kasvaa todennäköisesti hieman, kun tilastotiedot täsmentyvät.

    Uutena onnettomuustyyppinä erottuvat sähköpotkulautaonnettomuudet, joissa on Pakarisen mukaan kuollut sekä aikuisia että lapsia.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin