• Työttömien määrä on kasvanut huomattavasti verrattuna viime vuoteen

    Työllisten määrän lasku selittyy naisten työllisyyden vähenemisellä. Työllisiä naisia oli huhti–kesäkuussa 18 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.
    Työttömien määrä on kasvanut viime vuodesta.
    Työttömien määrä on kasvanut viime vuodesta.  
    Uutiset|Työmarkkinat
    22.7.202510:32
    STT–

    Työttömyysaste oli Suomessa huhti–kesäkuussa 10,2 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. Työttömiä oli 27 000 enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, jolloin työttömyysaste oli 9,3 prosenttia.

    Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli huhti–kesäkuussa keskimäärin 297 000. Luvun virhemarginaali on 14 000 suuntaansa.

    Siinä missä työttömyys kasvoi, työllisten määrä väheni vuoden toisella neljänneksellä. Huhti–kesäkuussa työllisiä oli 14 000 vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuotta aiemmin. Yhteensä työllisiä oli huhti–kesäkuussa keskimäärin reilut 2,6 miljoonaa.

    Työllisyysluvun virhemarginaali on 18 000 suuntaansa. Työllisten tekemät työtunnit vähenivät reilulla kahdella prosentilla.

    Työllisten määrän lasku selittyy naisten työllisyyden vähenemisellä. Työllisiä naisia oli huhti–kesäkuussa 18 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sen sijaan työllisten miesten määrä kasvoi 5 000:lla.

    Työllisten määrä väheni huhti–kesäkuussa eniten tukku- ja vähittäiskaupassa. Kasvua taas oli eniten rakentamisen toimialalla.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Tule Koneviestiin kesätöihin media-assistentiksi – hae heti, mutta viimeistään 12.3.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, mutta viimeistään 31.1.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, viimeistään 13.3. mennessä