• Menestyjä ammentaa voimaa toisten onnistumisista

    Uutiset
    8.10.201216:00
    MT toimitus

    SEINÄJOKI (MT)

    ”Rakasta voittamista enemmän kuin vihaat häviämistä”, kiteyttää perusfilosofiansa jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen.

    Hän kertoi ajatuksistaan ja kokemuksistaan viime viikolla Seinäjoella Sikatilan johtaminen -seminaarissa.

    Mikään joukkue tai yritys ei menesty, jos sitä ei johdeta ammattitaitoisesti.

    ”Johtajilla pitää olla intohimoa ja sitoutumista tehtävään, alan ja talousasioiden tuntemusta, kyky kommunikoida ja delegoida”, Jalonen luettelee.

    Johtajien esimerkki tarttuu alaisiin.

    Työntekijät saadaan sitoutettua yrityksen tavoitteisiin, kun heidät otetaan mukaan niitä laatimaan. Tavoitteiden pitää olla konkreettisia, mitattavia ja riittävän vaikeita saavuttaa.

    Tavoitteiden saavuttamista pitää seurata ja tarkistaa säännöllisesti. ”Menestyminen ei tarkoita sitä, että aina voitetaan vaan sitä, että jatkuvasti ja määrätietoisesti ollaan kärjen tuntumassa”, Jalonen sanoi.

    Ammattitaitoinen johtaja on rehellinen ja oikeudenmukainen.

    Oikeudenmukaisuus on eri asia kuin tasapuolisuus, Jalonen selventää. Oikeudenmukaisuus tarkoittaa, ettei ala pelätä virheitä vaan antaa jokaiselle mahdollisuuden näyttää parhaansa.

    ”Virheiden pelkääminen halvaannuttaa kaiken toiminnan.”

    Virheiden myöntäminen on edellytys sille, että asioissa päästään eteenpäin. Vastuuta kantava johtaja myöntää tarpeen tullen olleensa väärässä.

    Jalonen uskoo, että jokainen on lopulta oman onnensa seppä.

    ”Erinomaisuus huomataan. Jääkiekkoa ei voi pelata salaa hyvin.”

    Jalonen painotti myönteisistä asioista puhumista ja myönteisen palautteen antamista.

    Hän puhuu pelaajille asioista, joita haluaa heidän tekevän eikä niinkään teroita mieleen tilanteita, joita pitää välttää.

    ”Se, mistä puhutaan jatkuvasti, jää jotenkin päälle ja tulee paineen alla esiin.”

    Itseluottamusta kasvatetaan myös käymällä pelaajien kanssa jälkeenpäin läpi kentän onnistumisia.

    Iltaisin ei kannata viimeiseksi ajatella päivän aikana kertyneitä virheitä vaan nukahtaa muistelemalla tehtyjä maaleja - niitä onnistumisia.

    Jokainen ihminen tarvitsee palautetta tekemästään työstä, Jalonen muistuttaa. Palautetta tarvitaan, jotta tekemisen taso säilyy. Onnistumisista pitää myös palkita.

    Työstä annettu palaute ei saa mennä tekijän henkilökohtaisuuksiin. Sen pitää koskea ainoastaan tekemistä.

    MAIJA ALA-SIURUA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Jukka Jalonen
    johtaminen
    menestys
    palaute
    seminaari
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria