• Hormoniliha ei aina näy testissä

    Uutiset
    14.10.201516:00
    MT toimitus

    EU:n ja Yhdysvaltojen kauppaneuvotteluissa kiistaksi nousseen hormonilihan tuonnin valvonta ei ole aina helppoa.

    ”Jos eläin on saanut pienen annoksen hormonia valvotuissa oloissa esimerkiksi korvaimplantin kautta, se ei välttämättä näy lihassa kohonneina pitoisuuksina, jos varoaikoja noudatetaan”, erikoistutkija Seija Berg Elintarviketurvallisuusvirastosta sanoo.

    EU ja USA ovat riidelleet hormonilihasta jo 1980-luvulta lähtien. EU:n mukaan se voi aiheuttaa terveyshaittoja, Yhdysvaltain viranomaiset pitävät sitä turvallisena.

    Nyt kiista on noussut pöydälle TTIP-vapaakauppaneuvotteluissa. Amerikkalaistuottajat lobbaavat kiellon purkamisen puolesta.

    ”Toivon tietysti, että hormonilihan kielto purettaisiin. Ymmärrän, miksi kielto aikanaan asetettiin, kun hormoneja annettiin älyttömiä määriä”, Teksasin Saginawissa jättimäistä karjatilaa pyörittävä Missy Bonds sanoo.

    Sivu 4

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    hormoniliha
    vapaakauppaneuvottelut
    elintarviketurvallisuus
    EU–USA-suhteet
    karjatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle