• Helteellä haihtuminen on runsasta, ja kasvit kaipaavat vettä

    Taivaalta ei kuivuuteen ole tulossa laajamittaista helpotusta. Kovin vähäisiksi ja paikallisiksi jäävät sateet vielä lähipäivinä. Ilmamassat ovat jatkossa kuitenkin hieman kosteampia, ja juhannusviikon loppua kohden sadekuurojen todennäköisyys kasvaa.
    Kuivuus piinaa maata vielä ainakin alkuviikolla. Sateet ovat jäämässä vähäisiksi ja paikallisiksi.
    Kuivuus piinaa maata vielä ainakin alkuviikolla. Sateet ovat jäämässä vähäisiksi ja paikallisiksi. Kuva: Anja Häkkinen
    Uutiset|Sää
    18.6.202310:30
    Anja Häkkinen & Jani Sorsa

    Ylimmät lämpötilat hätyyttelevät lauantaina 30 asteen lukemia. Lähelle on jo päästy. Turun ja Porin välinen kisa kuumimman paikan tittelistä päätyi tasapeliin – molemmissa kaupungeissa ylin lämpötila oli 29,9 astetta. Etelän sisämaassa tuli jokunen ukkoskuurokin.

    Päivän ylimmät lämpötilat hipovat lähipäivinäkin paikoin 30 astetta ja hellettä on yleisesti. Yölämpötilat ovat pääosin 6 ja 16 asteen välillä. Hallan riski on pieni koko maassa.

    Tänään sunnuntaina aurinko paistaa ja suuressa osassa maata on poutaa. Lähinnä maan pohjoisosassa nousee taivaalle paikoin kumpupilviä ja niistä kehittyy jokunen sadekuuro. Ukkonenkin on mahdollista. Suomen eteläpuolella olevasta matalapaineesta yltää pilviharsoa maan lounaisosaan, mutta sateet jäävät Ahvenanmaan eteläpuolelle.

    Maanantaina sade- ja ukkoskuurojen todennäköisyys on edelleen suurin Lapissa, kun lännestä leviää iltaa kohden kosteampaa ilmaa. Muualla aurinko paistaa melko pilvettömältä taivaalta. Niin ikään tiistaina Lappi on kuuroherkintä aluetta, mutta myös maan itäosassa kuurojen mahdollisuus kasvaa.

    Kiitos aurinkoisten ja heikkotuulisten säiden, vesistöt ovat suuressa osassa maata tavanomaista lämpimämpiä. Uimaan pääsee etelässä jo paikoin yli 20 asteen pintavesissä. Haittapuolena tietysti on, että veden laatu huononee; sinilevähavainnot ovat hieman lisääntyneet sisävesillä ja rannikolla.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita