• Sunnuntaita vietetään pilvisessä säässä

    Tulevalla viikolla säätyyppi on leuto ja epävakainen.
    Sää on nyt pilvinen. Arkistokuva.
    Sää on nyt pilvinen. Arkistokuva. Kuva: Kai Tirkkonen
    Uutiset|Sää
    5.10.202509:29
    Eevi Silvennoinen ja Mikko Laine

    Tänään sunnuntaina päivä on suuressa osassa maata pilvinen. Yöllä maan lounaisosaan on saapunut sateita Etelä-Skandinavian yllä sijaitsevan matalapaineen myötä. Päivän aikana sadealue liikkuu hiljalleen kohti koillista. Iltapäivällä hajanainen sadealue saavuttaa maan keskiosan. Lapissa voi iltapäivällä paikoin paistaa aurinko, sillä sinne sateet saapuvat vasta illalla ja tulevana yönä.

    Sateen lisäksi matalapaine voimistaa myös tuulia. Eilen lauantaina tuuli oli merialueilla kovaa, Ahvenanmerellä tuulennopeus ylitti puuskissa 22 m/s. Maa-alueilla puuskat jäivät heikommiksi. Myös tänään sunnuntaina etelän ja kaakon välinen tuuli on merialueilla kovaa. Risteilymatkustajilla voi olla tukalat oltavat, sillä aallokko on kohtalaista.

    Alkavalla viikolla Pohjois-Atlantilla liikkuu matalapaineita, joista yltää ajoittain sateita Suomeenkin. Suomessa vallitsee lounaisvirtaus, joka tuo maahamme leudompaa ilmaa, mikä näkyy erityisesti yölämpötiloissa. Vuorokauden alimmat lämpötilat pysyvät nollan yläpuolella ja kuluneella viikolla useina öinä havaitut yöpakkaset jäävät hetkeksi taakse. Myös useamman viikon päähän yltävät viikkoennusteet ennustavat Suomeen keskimääräistä lämpimämpää. Mitä pidemmälle kohti lokakuun loppua mennään, sitä epävarmemmaksi ennusteet kuitenkin muuttuvat.

    Matalapaine on tullut Suomen ylle.
    Matalapaine on tullut Suomen ylle. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun.

    Artikkelin aiheet
    sää
    matalapaine
    Suomi
    Ilmatieteen laitos
    sääennuste
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita