• Maaseutuohjelmaan ympättiin kaksi kohdentamisaluetta

    Talviaikaisen kasvipeitteisyyden korotetun tuen aluetta kasvatettiin luonnonhoitopeltojen kustannuksella. Sänkipelloista voi hakea täyttä tukea aina Kokkolan pohjoispuolelle asti, jos komissio hyväksyy Suomen esityksen.
    Uutiset
    24.4.201419:08
    MT toimitus

    Valtioneuvosto hyväksyi torstaina Suomen esityksen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaksi, jota on palloteltu hallituksessa pian puolitoista kuukautta.

    Seuraavaksi esitys etenee EU-komission käsittelyyn. Toiveena on saada komission siunaus niin, että tukijärjestelmät saadaan käyttöön ensi vuoden alusta.

    Maaseutuohjelman eteneminen jämähti maaliskuun alussa hallituspuolueiden kiistaan muutamasta pienestä asiasta.

    Kohdentamisalueiden lisääminen yhdestä kahteen päätyi Suomen esitykseen, mutta Rkp:n vaatima 20 euron korotus sikojen hyvinvointitukeen ei, sillä komissio olisi todennäköisesti pudottanut sen joka tapauksessa pois.

    Kohdentamisalueilla voidaan maksaa korotettua ympäristökorvausta. Talviaikaisessa kasvipeitteisyydessä kohdentamisaluetta kasvatettiin ja luonnonhoitopelloissa pienennettiin.

    Myös vihreät saivat läpi omia toiveitaan.

    Maatalousjohtaja Minna-Mari Kaila MTK:sta pitää tärkeänä, että esitys saatiin lopulta eteenpäin, jotta tukijärjestelmät voidaan saada ajallaan ensi vuodeksi. Tiloille se tietää kuitenkin vyön kiristystä. Sika- ja siipikarjatilojen tukipotti kutistuu reilusti, samoin juurikastilojen.

    Valtiosihteeri Risto Artjoki (kok) maa- ja metsätalousministeriöstä toteaa, että valtiontalouden tiukkuus näkyy ohjelmassa, mutta ei niin kovin paljon.

    Artikkelin aiheet
    maaseutuohjelma
    ympäristökorvaus
    maataloustuki
    EU-komissio
    MTK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle