• Pienpanimotrendi ilahduttaa isojakin

    Pienpanimoiden ja erikoisoluiden kasvava suosio ei ole ongelma alan suurille tekijöille, päinvastoin.
    Pienpanimot ovat nousseet suomalaisten suosioon, mikä edistää isojen yritystenkin mukaan koko juomakulttuuria.
    Pienpanimot ovat nousseet suomalaisten suosioon, mikä edistää isojen yritystenkin mukaan koko juomakulttuuria. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    28.3.201508:00
    MT toimitus

    Pienpanimotrendi on todella hyvä asia, koska se on tuonut sellaisen elementin tähän keskusteluun, että puhutaan muustakin kuin hinnasta, sanoo Sinebrychoffin toimitusjohtaja Pekka Tiainen.

    "Juomakulttuurikin menee maku edellä eikä vain määrä."

    Suuretkin panimot ovat tuoneet erikoisoluitaan viljalti kauppojen hyllyille ja baareihin.

    Toisaalta olutinnostus, on se sitten lähtöisin suurista tai pienistä panimoista, herättää alalla toiveikkuutta sen suhteen, että uusi hallitus voisi olla alalle suopea. Panimoliiton toimitusjohtaja Elina Ussa ainakin on huomannut keskustelun kääntyneen panimoille parempaan suuntaan reilussa neljässä vuodessa, jotka hän on viettänyt päälobbarina.

    "Keskustelu on nyt ihan toisenlaista. Nyt ymmärretään myös, miten paljon elinkeino tarjoaa työpaikkojen kautta ja koko tämän ketjun kautta Suomen kansantaloudelle. Ettei ole pelkkää haittakeskustelua."

    Tiainen huomauttaa, että pienyritysten edustajat voivat sympaattisempina toimijoina vaikuttaa poliitikkoihin eri tavalla kuin suuryritykset.

    "Ne tuovat asian lähemmäs kuin ehkä joku iso yritys."

    Panimoliitto ajaa muun muassa alkoholiveron keventämistä, jotta hintaerot Viroon kaventuisivat, ja alkoholimainonnan rajoitusten keventämistä.

     

    Artikkelin aiheet
    pienpanimot
    erikoisoluet
    juomakulttuuri
    panimoteollisuus
    alkoholivero
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria