• Terveenä työssä Kone, älä hyydy!

    Uutiset
    9.11.201515:00
    MT toimitus

    Kaikki muistanevat otsikon renkutuksen, taisi olla Nesteen mainoksesta, esittäjänä Edu Kettunen. Hauska ralli, mutta epäilen, että sanoma taitaa olla – ikävä kyllä – tänä syksynä liiankin ajankohtainen.

    Alkanut syksy nimittäin voi koetella työn raskaan raatajia enemmän kuin pitkään aikaan, jos taloussuhdanteet ja markkinamyllytykset jatkavat samaa rataa kuin tähän mennessä. On uumoiltu, että muun muassa maatalousyrittäjillä kuluvan vuoden talousvaikeudet realisoituisivat näkyvimmin syksyllä.

    Talous ja hyvinvointi kulkevat tiiviissä käsikynkässä. Jos talous sakkaa, sakkaa yleensä hyvinvointikin. Siksi erityisesti tänä syksynä olisikin tärkeää kuulostella jaksamistaan erityisen herkällä korvalla. Tuppaa olemaan nimittäin niin, että kun kassavirta tyrehtyy, hommia paiskitaan usein enemmän itse. Näin fyysinen kuormitus lisääntyy.

    Toisaalta lisääntyy fyysisen kuormituksen kanssa samaan syssyyn usein myös unettomuus, koska taloushuolilla on taipumus nakertaa yöunia. Univaje kasvaa eikä palautumista enää tapahdu. Ja kun palautuminen jää pitkään miinusmerkkiseksi, ihminen reagoi siihen otsikon kertomalla tavalla: aluksi koneisto yskii, sitten hyytyy ja lopulta se leikkaa kiinni.

    Mutta millä sitten estää koneen hyytyminen? Erityisiä poppakonsteja ei taida olla vaan fakta on se, että kiireisen työnkin keskellä ainoa tapa ennaltaehkäistä uupumista on riittävä lepo. Työtä tulisi jaksottaa ja huolehtia palauttavista tauoista työrupeamien välillä.

    Lyhyet nokkaunet ennen iltanavettaa eivät ole ollenkaan huono idea. Yöunet tulisi yrittää turvata kevyemmin – tai vaikka järein konstein – jos muu ei auta. Työuupumuksen läpikäyneet myös toteavat, että armollisuus itseä kohtaan, ylimalkaan itsetuntemuksen kasvattaminen, on tärkeää: ”Ei tarvitse olla sitkein tai paras, vaikka se kovaa työtä arvostavassa kulttuurissa on vaikeaa”, tiivisti tämän eräs yrittäjä, jonka taannoin tapasin.

    Työterveyshuolto säännöllisine terveystarkastuksineen on myös yrittäjän tärkeä kumppani paitsi työuupumuksen ennaltaehkäisyssä myös akuutissa kriisissä. Matalan kynnyksen keskusteluapua jaksamisongelmiin tarjoaa myös Maaseudun tukihenkilöverkko.

    Mela kiertää yhteistyössä MTK-tuottajaliittojen kanssa syksyn aikana Hyvinvointipäivillä. Päivien teemana on pureutua tämän syksyn haasteisiin etsimällä keinoja sekä maksuvalmiuden ylläpitämiseen ja talouden hallintaan että stressin ja henkisen kuormituksen hallintaan.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    työhyvinvointi
    työuupumus
    maatalousyrittäjät
    taloushaasteet
    Mela
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria