• Koronaviruskuolemien määrä nousi Ruotsissa jo yli 2 000:een – vuorokaudessa 84 uutta kuolemantapausta

    Asukaslukuun suhteutettuna määrä on Ruotsissa yli kuusinkertainen Suomeen verrattuna.
    Lisäys on ollut erityisen voimakasta Tukholman alueella.
    Lisäys on ollut erityisen voimakasta Tukholman alueella. Kuva: Jonathan Nackstrand
    Uutiset
    23.4.202017:49
    STT

    Ruotsissa koronaviruskuolemien määrä on noussut yli 2  000:een. Kansanterveysviranomaisten mukaan viimeksi kuluneen vuorokauden aikana oli kirjattu 84 uutta kuolemantapausta. Covid-19-tauti on nyt vaatinut Ruotsissa yhteensä 2 021 ihmisen hengen.

    Koko väestöön suhteutettuna Ruotsissa on epidemiaan kuollut tähän mennessä 200 ihmistä miljoonaa asukasta kohden. Suomessa vastaava suhdeluku on 31.

    Myös tartuntojen määrä on lisääntynyt selvästi eli 751:llä vuorokauden kuluessa yhteensä 16  755:een. Epidemiologi Anders Wallenstenin mukaan tartuntojen määrässä ei ole havaittavissa laskua. Lisäys on ollut erityisen voimakasta Tukholman alueella.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    Ruotsi
    Covid-19-pandemia
    tartunnat
    kuolemantapaukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria