• Hallitus säilytti eduskunnan luottamuksen

    Hallitus sai eduskunnan välikysymysäänestyksessä niukasti luottamuslauseen.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    7.11.201415:41
    MT toimitus

    Hallitus on saanut eduskunnalta luottamuksen äänin 97–94. Äänestyksestä odotettiin jo ennakolta tiukkaa, sillä myös vihreät ilmoitti äänestävänsä hallitusta vastaan.

    Äänestyksestä oli poissa kahdeksan kansanedustajaa: Jörn Donner (r.), Ilkka Kanerva (kok.), Maria Lohela (ps.), Tom Packalén (ps.), Aila Paloniemi (kesk.), Pertti Salolainen (kok.), Timo Soini (ps.), Jutta Urpilainen (sd.).

    Kaikki poissa olleet kuuluvat eduskunnan ulkoasianvaliokuntaan, joka on parhaillaan matkoilla Yhdysvalloissa.

    Äänestyksestä odotettiin etukäteen tiukkaa.

    Perussuomalaisten alulle panema välikysymysäänestys koski hallituksen talouspolitiikkaa.

    Sipilä tyytyväinen keskusteluun

    Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on tyytyväinen, että eduskunta keskusteli isosta asiasta.

    ”Onnistuimme tavoitteessamme, mutta äänestystulos oli odotettu”, hän kommentoi tulosta.

    Sipilä ei osaa sanoa, vieläkö kuluvalla vaalikaudella äänestetään hallituksen luottamuksesta.

    ”Meillä ei ole välikysymyksiä putkessa.”

    Sipilän mielestä ennenaikaiset vaalit eivät ole realistinen vaihtoehto luottamusäänestyksen jälkeen.

    Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström kertoo, että heillä ei ole toistaiseksi uusia kysymyksiä suunnitteilla.

    ”Tähän meni paukut”, hän toteaa.

    Vihreiden Ville Niinistö kertoo, että eduskuntaryhmä äänesti hallitusta vastaan, koska hallitus ei ole panostanut riittävästi uusiutuviin energiamuotoihin vaan venäläiseen ydinenergiaan.

    Muokattu 7.11. kello 14.35: lisätty Sipilän, Lindströmin ja Niinistön kommentit.

    Artikkelin aiheet
    hallituksen luottamusäänestys
    Eduskunta
    välikysymys
    hallitus
    Suomen politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria