• Osa Putkosen listalle nimetyistä kieltäytyy keskustelutilaisuudesta

    Uutiset
    3.9.201513:49
    STT

    Osa perussuomalaisten puoluetoimiston työntekijän Matti Putkosen nimilistalle valituista on vastannut kieltäytyvänsä keskustelutilaisuudesta Putkosen ja kansanedustaja Olli Immosen (ps.) kanssa.

    Putkonen kutsui 13 henkilöä perussuomalaisten puoluetoimistolle. Hän syytti listaamiaan henkilöitä puolueen "panettelusta ja solvaamisesta".

    Seitsemän listalle nimettyä henkilöä sanoo, että kieltäytymiselle on kaksi syytä. He sanovat yhä haluavansa saada puolueen puheenjohtajalta Timo Soinilta vastauksen, miten hän suhtautuu Olli Immosen esiintymisiin, kirjoitusten sisältöihin ja niiden edustamaan aatemaailmaan. He myös pitävät tärkeänä, että keskustelu rasismista pysyy julkisena.

    Heidän mukaansa kritiikki ja vastustus rasistisia lausuntoja kohtaan eivät ole vihapuhetta tai kiihkoa, vaan osa suomalaista demokraattista poliittista kulttuuria. Heidän mukaansa Soinin ja perussuomalaisten puoluejohdon pitäisi käydä keskustelua julkisesti.

    Kutsusta perussuomalaisten puoluetoimistolle kieltäytyivät yhteisessä kannanotossaan kansanedustajat Li Andersson (vas.), Eero Heinäluoma (sd.), Erkki Tuomioja (sd.), Tytti Tuppurainen (sd.), sekä vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö, professori Jan Sundberg ja Demokraatin päätoimittaja Antti Vuorenrinne.

    Artikkelin aiheet
    Matti Putkonen
    perussuomalaiset
    poliittinen keskustelu
    keskustelutilaisuus
    rasismi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle