• Lakot piinaavatsoijatehdasta

    Uutiset
    28.3.201415:00
    Veikko Niittymaa

    Uuteenkaupunkiin rakennetun Finnproteinin soijatehtaan alkutaival on ollut tuskainen eikä uuttoprosessin toisen vaiheen tuotantoa ole saatu työntekijöiden lakkoilun takia käyntiin.

    Tilanne on äitynyt niin pahaksi, että yhtiön johto kertoi maanantaina koko yritystä koskevien yt-neuvottelujen käynnistämisestä. Ensimmäinen tapaaminen on maanantaina.

    Toimintaa joudutaan ehkä järjestelemään ja supistamaan jo ennen kuin tuotanto on saatu edes täyteen vauhtiin.

    Vähennystarpeeksi arvioidaan 10 työntekijää, ja lisäksi voi tulla lomautuksia ja osa-aikaistamisia, Finnprotein tiedotti.

    Osapuolet ovat kiistelleet palkoista ja siitä, mitä luvattiin tai puhuttiin, kun yhtiö palkkasi väkeä. Näkemykset ovat kaukana toisistaan. Neuvotteluja on ollut lähes päivittäin, mutta olennaista lähestymistä ei ole ollut.

    Työtuomioistuin on langettanut jo kahdesti Suomen Elintarviketyöläisten liiton ja Uudenkaupungin ammattiosaston hyvityssakkoihin. Viimeksi näin tapahtui tiistaina. Yhteensä maksettavaa on kertynyt 16 500 euroa.

    Työntekijäpuoli on vedonnut muun muassa siihen, että työnantaja tarjoaa runsaan 11 euron peruspalkkaa jatkuvasta kolmivuorotyöstä. Siihen vaaditaan karkeasti kolmanneksen lisää.

    Finnprotein arvioi tiistaina, että vasta tuotantoaan käynnistävä yritys on kärsinyt satojentuhansien eurojen tappiot jatkuvien laittomien lakkojen vuoksi.

    Lisäksi yrityksen tärkeimmän tuotteen, soijaproteiinikonsentraatin, jo alkanut sesonki on vaarassa etanoliuuton ylösajon keskeytymisen vuoksi. Uutto pysäytettiin lakon takia sunnuntaina.

    Soijatehdas käynnistyi lokakuussa. Työntekijöitä on 70.

    VEIKKO NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Finnprotein
    lakko
    soijatehdas
    Uusikaupunki
    työelämä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria