• Finanssiala: Euroryhmän päätös yhteisvastuun lisäämisestä pettymys – "Ei ole viisasta suomalaispankkien asiakkaiden kannalta"

    Ylimääräisten vakausmaksujen maksaminen heikentäisi Piia-Noora Kaupin mukaan pankkien kannattavuutta.
    Finanssialan mielestä pankkien yhteisvastuun laajentaminen keskellä pahenevaa talouskriisiä ei ole viisasta suomalaispankkien ja niiden asiakkaiden kannalta. Lehtikuva / Martti Kainulainen
    Finanssialan mielestä pankkien yhteisvastuun laajentaminen keskellä pahenevaa talouskriisiä ei ole viisasta suomalaispankkien ja niiden asiakkaiden kannalta. Lehtikuva / Martti Kainulainen 
    Uutiset
    1.12.202016:15
    STT

    Suomalainen finanssiala on pettynyt euroryhmän maanantaina tekemään päätökseen, jolla pankeilta perittävät ylimääräiset vakausmaksut tuodaan yhteisvastuun piiriin kaksi vuotta etuajassa.

    "Pankkien yhteisvastuun laajentaminen keskellä pahenevaa talouskriisiä ei ole viisasta suomalaispankkien ja niiden asiakkaiden kannalta", sanoo Finanssialan toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi tiedotteessa.

    Pahimmillaan suomalaispankeille maksettavaksi tulevat vakausmaksut voivat Kaupin mukaan kohota jopa lähes kahteen miljardiin euroon. Maksut menisivät muiden maiden pankkien auttamiseen.

    "Yhteisvastuun laajentamisen aika olisi ollut vasta sitten, kun pankkiunioniin kuuluvien pankkien riskit ovat merkittävästi vähentyneet", Kauppi painottaa.

    Finanssiala yhtyy Suomen hallituksen johtopäätökseen, jonka mukaan pankkiunioniin kuuluvien pankkien riskien väheneminen ei ole edennyt merkittävästi. Lisäksi koronapandemia on kääntämässä riskit uudelleen selvään kasvuun.

    Järjestämättömien lainojen määrä on edelleen yli 500 miljardia euroa, ja erot maiden välillä ovat huomattavia. Kreikassa niiden osuus pankkien saamisista on reilut 30 prosenttia, kun Suomessa osuus on vain 1,5 prosenttia.

    Ylimääräisten vakausmaksujen maksaminen heikentäisi Kaupin mukaan pankkien kannattavuutta ja siten niiden kykyä rahoittaa omia asiakkaitaan.

    Hän huomauttaa, että pandemian myötä monien pk-yritysten taloustilanne on vaikea. Pankit alkoivat jo keväällä varautua luottotappioiden kasvuun

    "Jos luottotappioiden kasvun ohella suomalaiset pankit joutuvat maksamaan tuntuvia määriä ylimääräisiä vakausmaksuja yhteiseen kriisinratkaisurahastoon, se heikentää niiden kykyä jatkaa kotitalous- ja yritysasiakkaidensa luotottamista", Kauppi varoittaa.

    Artikkelin aiheet
    finanssiala
    Euroryhmä
    yhteisvastuu
    pankit
    vakausmaksut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria