• HS: Yritykset perivät laittomia puhelumaksuja

    Uutiset
    21.4.201512:57
    MT toimitus

    Sadat yritykset perivät asiakkailtaan lainvastaisia puheluhintoja. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat. Vajaa vuosi sitten voimaan tulleen lain mukaan yritys saa veloittaa asiakasnumeroon soittamisesta 8,8 senttiä minuutilta tai kuluttajan liittymäsopimuksen mukaisen hinnan. Lehden mukaan esimerkiksi tuotteen tilauksen peruva tai viallisesta tuotteesta reklamoiva asiakas voi joutua maksamaan jopa kymmenen kertaa enemmän.

    Kilpailu- ja kuluttajavirasto kertoo lehdelle, että lakimuutoksesta on yritetty tiedottaa yrityksille. Kuluttajaliiton mukaan osa yritysten toiminnasta on puhtaasti tietämättömyydestä johtuvaa, osa piittaamattomuutta. Toisinaan ensisijainen numero piilotetaan verkkosivulla alimmaiseksi, ja tyrkylle laitetaan maksullisia numeroita.

    HS:n mukaan esimerkiksi VR:n verkkosivulla maksullinen palvelunumero on yhteystietolistassa ensimmäisenä. Listan viimeisenä on edullisempi numero, josta voi tehdä esimerkiksi peruutuksen.

    VR:n toiminta ei ole lainvastaista, vaan esimerkki palvelunumeroiden esittämisjärjestyksestä.

     

    Artikkelin aiheet
    laittomat puhelumaksut
    kuluttajansuoja
    puhelinnumerot
    yritysten toiminta
    Kilpailu- ja kuluttajavirasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria