• Atria petrasi selvästi loppukesällä

    Kansainvälisten markkinoiden tasapainottuminen edesauttoi tuloksentekoa heinä–syyskuussa.
    Uutiset
    27.10.201110:26
    MT toimitus

    Atria-konserni petrasi tulostaan heinä–syyskuussa.

    Kysynnän ja tarjonnan tasapainottuminen kansainvälisillä lihamarkkinoilla etenkin sianlihassa kasvattivat liikevoiton 9 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin se oli 0,4 miljoonaa euroa tappiolla.

    Koko alkuvuonna tulos jäi kuitenkin edellisvuodesta. Liikevoittoa kertyi nyt 3,8 miljoonaa euroa, kun 2010 tammi–syyskuussa sitä syntyi 5,3 miljoonaa euroa.

    Markkinatilanteen tasapainottuminen helpotti myös hintojen korotuksia.

    ”Osa kertyneistä kustannusnousuista saatiin siirrettyä myyntihintoihin kolmannella vuosineljänneksellä”, Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn kertoo.

    Konsernin liikevaihto pysyi kuta kuinkin ennallaan.

    Atria Suomessa liikevaihto kasvoi 5,9 prosenttia, mutta vertailujaksona oli viime vuosi, jolloin kevään lakko aiheutti tuotantokatkoksia. Atria Venäjän 5,4 prosentin liikevaihdon lasku johtui myynnin pienenemisestä Moskovassa.

    Gröhn ennakoi koko vuoden liikevoiton jäävän merkittävästi viime vuotta alhaisemmaksi.

    Artikkelin aiheet
    Atria
    tulos
    lihamarkkinat
    liikevaihto
    Juha Gröhn
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle