• Professori: MaitomarkkinatSuomea laajemmat

    Uutiset
    18.5.201516:00
    Jouko Kyytsönen

    ”Maitomarkkinat ovat päivänselvästi Suomea suuremmat, mikä pitäisi ottaa huomioon Valion kiintiömaitoa määriteltäessä”, osuustoimintaprofessori Iiro Jussila Lappeenrannan yliopistosta sanoo.

    Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan Valion pitää myydä kymmenesosa raakamaidostaan kilpailijoilleen. ”Maidon hankinta pitäisi määritellä markkinoilla eikä hallintopäätöksellä.”

    Markkina-alueet pitäisi määritellä nykyistä laveammin.

    ”Alueen pitää olla yhtä maata laajempi, jos on olemassa edes mahdollisuus tuoda raaka-ainetta.”

    Jussilan mukaan olisi järkevää muuttaa säädöksiä siten, että kilpailun lisäksi otettaisiin huomioon myös tehokkuutta parantava yhteistyö.

    Tuottajat ovat toivoneet, että suuret lihayhtiöt voisivat yhdistyä, jotta tehokkuus kasvaisi. Esteenä on kilpailulaki.

    ”Nyt kilpailuvirastossa pidetään tärkeänä vain sitä, että pienilläkin alueilla on paljon kilpailijoita.”

    ”Kuitenkin yhteistyö esimerkiksi liha-alalla voisi lisäisi tehokkuutta vielä enemmän, varsinkin kun Suomi ei ole mikään suljettu markkina.”

    Jouko Kyytsönen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maitomarkkinat
    Valio
    Kilpailu- ja kuluttajavirasto
    osuustoiminta
    maidontuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria