• Kannattaako hoitotahdossa toivoa kauneudenhoitoa tai lempiruokaa, vaikka jo perushoito saattaa takkuilla?

    Mikä on hoitoa ja mikä on hoivaa, se on monille ihmisille epäselvää.
    Hoitotahto tulee voimaan tilanteessa, kun ihminen ei itse kykene tekemään hoitoaan koskevia ratkaisuja.
    Hoitotahto tulee voimaan tilanteessa, kun ihminen ei itse kykene tekemään hoitoaan koskevia ratkaisuja.  Kuva: Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Anni Reenpää.
    Uutiset|Yhteiskunta
    27.2.202514:17
    STT–

    Lakatut kynnet, puhtaat hiukset, italialaista ruokaa ja taustamusiikkina Popedaa. Esimerkiksi tämänkaltaisia toiveita ihminen voi ilmaista hoitotahdossaan vaikkapa elvytyskiellon lisäksi.

    Mutta kuinka realistista on odottaa, että erityistoiveet toteutuvat arjessa, kun elämä on jo ehtoopuolella ja kenties muistisairaus vienyt hoivakotiin?

    ”Riippuu yksiköstä ja tilanteesta, mutta myös asenteista”, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Teija Hammar.

    Hän myöntää, että varmastikaan joka päivä ei kaikissa paikoissa pystytä siihen.

    ”Itse näen, että on hyvää hoivakulttuuria keskustella, mikä on itse kullekin hyvää ja arvokasta hoitoa ja toimia sen mukaisesti. On olemassa paikkoja, joissa todellakin lakataan kynnet ja laitetaan paplareita tukkaan ja yritetään toteuttaa toiveita ihan viimeiseen saakka.”

    Hammar tietää ihmisten tekevän jopa soittolistoja lempimusiikistaan tai listoja lauluista, joita eivät ainakaan halua kuulla. Hän kannustaa lisäämään myös toiveensa hoitotahtoon, jotta niitä voitaisiin kunnioittaa, jos tahtoaan ei joskus enää pystyisi sairauden tai jonkun muun syyn vuoksi itse ilmaisemaan.

    ”Hyvä hetki on tänään”, Hammar sanoo.

    Hoitotahto kannattaa tehdä ennakkoon, koska sitä voi myös muuttaa. Koskaan ei ole liian aikaista, mutta jos alkaa esimerkiksi ilmaantua muistihäiriötä, sitten on jo syytäkin tehdä.

    Hoitotahto tulee voimaan tilanteessa, kun ihminen ei itse kykene tekemään hoitoaan koskevia ratkaisuja.

    Esimerkiksi Muistiliitto on laatinut hoitotahdolle valmiin lomakkeen, jota kuka tahansa voi hyödyntää. Lomake tekee selvän eron tahdonilmaisuille, jotka sitovat hoitohenkilöstöä, sekä hoivatoiveille, joita toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. Hoitotahdon voi kirjoittaa myös suoraan Kelan ylläpitämään Omakantaan.

    ”Mikä on hoitoa ja mikä on hoivaa, se on monille ihmisille epäselvää”, kertoo STT:lle Muistiliiton juristi Sari Elomaa.

    Hän selventää, että hoivalla tarkoitetaan usein sosiaalihuollon palvelua, kuten ympärivuorokautista palveluasumista, ja hoidolla terveydenhuoltoa, jota koskee potilaslaki. Varsinaisessa hoitotahdossa ihminen voi esimerkiksi kieltää suonensisäisen antibioottihoidon, keinoruokinnan tai kytkemisen hengityslaitteeseen. Hoivaa koskevat toiveet liittyvät vaikkapa musiikkimieltymykseen tai lempiruokiin.

    Elomaan mukaan Muistiliitossa pidetään tärkeänä, että myös ihmisten hoivatoiveita kunnioitetaan.

    ”Elämä ei ole pelkkää sotea. Hoivatoiveet liittyvät usein elämänlaatuun ja niiden ilmaiseminen varmistaisi, että asiakas saisi haluamaansa sisältöä elämään. Parhaimmillaan hoivatoiveet auttavat hoivakodin henkilökuntaa.”

    Elomaa kertoo esimerkin. Jos muistisairaus aiheuttaa häiritsevää käyttäytymistä ja aggressiivisuutta, henkilökunta saattaa hoivatoiveiden avulla kyetä kohtaamaan ja rauhoittamaan asiakasta paremmin.

    ”Silloin ei välttämättä tarvitsisi pienentää tai rajoittaa muistisairaan minuutta ja itsemääräämisoikeutta.”

    THL:n Teija Hammar muistuttaa hoitotahdon merkityksestä ikääntyvän tai muistisairaan omaisille. Tahdosta ja toiveista on hyvä puhua läheisille hyvissä ajoin. Tämä auttaa läheisiä ymmärtämään hoitotahdon laatijan toiveet ja voi vähentää läheisten ahdistusta tilanteissa, joissa he saattavat joutua tekemään päätöksiä potilaan puolesta.

    ”Joskus hoitotahto voi tulla läheisille yllätyksenä”, Hammar sanoo viitaten esimerkiksi elvytyskieltoon.

    Lisää aiheesta
    • Lapissa Pelkosenniemen kunnassa sijaitsevan palvelukoti Onnelan ympärivuorokautisia hoivapaikkoja vähennetään. Tilalle tulee yhteisöllisen asumisen paikkoja, joissa asukkaat saavat vähemmän palveluita kuin ympärivuorokautisessa hoidossa.

      Hyvinvointi | Jätetäänkö vanhukset heitteille? Hybridimalli ja perhehoito yleistyvät vanhusten hoivassa

    • Henkilöstömitoitus väljenee vuoden alussa vanhusten ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä.

      Terveydenhuolto | Uusi hoitajamitoitus voi tehdä yli tuhannesta hoiva-avustajasta työttömän

    Artikkelin aiheet
    hoitotahto
    hoivatoiveet
    muistisairaus
    elämänlaatu
    hoivakoti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle