• Vesisade tai metsäkone voi häiritä karhun talviunta – pesänvaihto kesken unien onnistuu mutta kuluttaa energiaa

    Toistuvat häiriöt heikentävät karhun selviämismahdollisuuksia, Ranuan eläinpuiston intendentti Heini Niinimäki toteaa.
    Tilaajalle
    Ranuan eläinpuiston karhuja pääsevät talviunen aikana katsomaan vain tutut hoitajat, intendentti Heini Niinimäki kertoo.
    Ranuan eläinpuiston karhuja pääsevät talviunen aikana katsomaan vain tutut hoitajat, intendentti Heini Niinimäki kertoo. Kuva: Timo Heikkala
    Uutiset
    16.1.202221:00
    Suvi Jylhänlehto

    Karhujen talviunta on tutkittu paljon, mutta edelleen on osittain mysteeri, mikä saa pohjoisten alueiden karhut menemään nukkumaan.

    ”Ensilumi on yksi vaikuttava tekijä”, Ranuan eläinpuiston intendentti, eläinlääkäri Heini Niinimäki sanoo.

    Tavallisesti karhut kömpivät talviunille loka–marraskuun vaihteessa ja heräilevät maalis–huhtikuussa. Syksyllä karhujen ravinto muuttuu kasvispainotteisemmaksi. Ne tankkaavat hiilihydraatteja, kuten marjoja.

    ”Ruokahalu vähenee pikkuhiljaa. Karhut hylkäävät ensiksi lihan ja muut proteiininlähteet”, Niinimäki kertoo.

    Karhut alkavat sisustaa pesäkoloaan kuljettamalla sinne havuja, sammalta ja oksia – eläinpuistossa tarjolla on myös olkia ja heinää.

    Niinimäen mukaan etenkin iäkkäät naaraskarhut ovat kovia sisustamaan ja rakentamaan pesää. Ne tietävät, mitä tahtovat. Pennut tarvitsevat paljon suojaa, mikä selittää naaraiden sisustusintoa.

    Uroskarhut tyytyvät vaatimattomampaan pesään.

    ”Ne voivat tehdä pesän esimerkiksi kuusen alle.”

    Pikkuhiljaa karhut käyvät pesän ulkopuolella yhä harvemmin. Talviunen aikana karhut eivät syö, juo, eivätkä virtsaa.

    Uni ei ole syvää. Jos paikalle tulee esimerkiksi metsäkone tai pesä kastuu pahasti, karhu voi herätä ja vaihtaa paikkaa.

    ”Paikan vaihto ja pesän rakennus kuluttavat energiaa, joten toistuvat häiriöt heikentävät karhun selviämismahdollisuuksia”, Niinimäki toteaa.

    Kantava naaras synnyttää tavallisesti tammikuussa. Pennut ovat syntyessään hyvin avuttomia ja painavat alle puoli kiloa. Emo hoivaa ja imettää pentujaan unen lomassa.

    Entä näkevätkö karhut unia?

    ”Sitä en tiedä”, Niinimäki naurahtaa.

    Toisin kuin usein kuvitellaan, karhut eivät keväällä herätessään ole erityisen nälkäisiä. Aineenvaihdunta herää hiljalleen.

    Karhu saattaa tonkia vanhoja haaskoja tai muurahaispesää. Lihoiksi voi kuitenkin päätyä myös poro tai hirvi.

    Lue myös: Tunturipöllö lentää tuulessa ja tuiskussa, mutta kärsii ilmastonmuutoksesta ensimmäisten joukossa

    Artikkelin aiheet
    karhu
    talviuni
    Ranua
    luonto
    eläimet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle