• Valio myy raakamaitoa entistä vähemmän

    Uutiset
    24.7.201516:00
    MT toimitus

    Valion kilpailijat ovat vähentäneet maidonhankintaa Valiolta.

    Kilpailuvirasto määräsi 2000-luvun alussa Valion myymään lähes kymmenesosan keräilemästään maidosta kilpailijoilleen omakustannushintaan, jos kilpailijat haluavat sitä ostaa. Maitoa kutsutaan viraston nimilyhenteen mukaisesti kivi-maidoksi.

    ”Kivi-maidon kysyntä on laskenut. Ostajat ja määrät ovat liikesalaisuuksia”, johtaja Tuomas Salusjärvi Valiolta kertoo.

    Valio katsoo velvoitteen häiritsevän kilpailua Suomen maitomarkkinoilla.

    Perusmaitojen myynnissä Valion markkinaosuus on laskenut noin 20 prosenttiin, kun se vielä muutama vuosi sitten oli yli 50 prosenttia.

    Nyt noin puolet perusmaidoista on kaupan omia merkkejä, kerrotaan S-ryhmästä. Keskosta ei anneta tietoja markkinaosuuksista, mutta aiempien tietojen valossa tilanne on K-ryhmällä samankaltainen kuin SOK:lla.

    Myöskään Lidl ei suostu kertomaan markkinaosuuksiaan.

    Perusmaitoja kaupan omille merkeille pakkaavat Arla sekä joukko pieniä meijereitä.

    Sivu 4

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Valio
    raakamaito
    maitomarkkinat
    Kilpailuvirasto
    perusmaidot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria