• Omaverossa loppuviikolla usean päivän käyttökatko

    Verohallinto suosittelee asiakkaita hoitamaan veroasiat hyvissä ajoin ennen käyttökatkoa.
    Omaveron katko alkaa perjantaina viideltä iltapäivällä ja kestää tiistaiaamuun kello kahdeksaan saakka. LEHTIKUVA / Markku Ulander.
    Omaveron katko alkaa perjantaina viideltä iltapäivällä ja kestää tiistaiaamuun kello kahdeksaan saakka. LEHTIKUVA / Markku Ulander.  
    Uutiset|Talous
    10.11.202508:52
    STT–

    Verohallinnon Omavero-palvelu on poissa käytöstä viikonloppuna ja tulevana maanantaina. Katko alkaa perjantaina viideltä iltapäivällä ja kestää tiistaiaamuun kello kahdeksaan saakka.

    Verohallinnon mukaan käyttökatkon aikana asiakaspalvelua on tarjolla rajoitetusti. Esimerkiksi verokortin tekeminen ei onnistu. Myös suurin osa palvelunumeroista on kiinni.

    Omaveron käyttökatko johtuu vuosittaisesta järjestelmäpäivityksestä. Verohallinto suosittelee asiakkaita hoitamaan veroasiat hyvissä ajoin ennen käyttökatkoa.

    Artikkelin aiheet
    Verohallinto
    Omavero
    käyttökatko
    veroasiat
    järjestelmäpäivitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle