• Tammikuun paloissa kuoli kahdeksan

    Uutiset
    4.2.201515:00
    MT toimitus

    Tammikuun tulipaloissa kuoli kahdeksan henkilöä, Suomen Pelastusalan keskusjärjestön keräämät alustavat tiedot kertovat. Tulipaloissa kuolleista miehiä on viisi ja naisia yksi. Kahden sukupuoli ei ilmennyt tietoista.

    Viime vuonna samaan aikaan palokuolleita oli 15.

    Pelastusalan keskusjärjestö on huolissaan liesipaloista, joita sattuu noin tuhat vuodessa. Eniten paloja johtuu siitä, että liesi unohtuu tai jätetään päälle. Teknisiä vikoja ei liesissä juurikaan ole. Vuosittain liesipaloissa kuolee 5–8 ihmistä.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tulipalot
    pelastusala
    liesipalo
    palokuolemat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle