• Suomi on nyt kahden matalapaineen välissä: sadekuuroja idässä, pohjoisessa ja paikoin lounaassa, muualla kesäisen lämmintä

    Maan itä- ja pohjoisosaan leviää vesikuuroja. Paikoin sadekuuroja tulee lounaassakin.
    Kuva: Ilmatieteen laitos
    Uutiset|Sää
    13.7.202307:51
    Anja Häkkinen & Petri Hoppula

    Suomi on kahden matalapaineen välissä.

    Suomen itäpuolella oleva matalapaine on levittänyt paksumpaa pilveä itäiseen Suomeen ja maan pohjoisosaan. Sadekuuroja tulee tänään torstaina Pohjois-Karjalasta ja Pohjois-Savosta Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yli Lappiin ulottuvalla alueella.

    Kapealla vyöhykkeellä Pohjois-Karjalasta Lappiin voi torstain ja perjantain aikana sataa jatkuvamminkin.

    Pohjois-Lappi pysynee enimmäkseen poutaisena ja osin aurinkoisena.

    Toinen läntinen matalapaine lisää pilvisyyttä maan lounaisosassa ja paikoin sielläkin tulee sadekuuroja. Näiden kahden alueen väliin jää maan etelä- ja keskiosaan laaja melko aurinkoinen ja poutainen vyöhyke.

    Perjantaina pilvisyys vaihtelee suuressa osassa maata ja paikalliset sadekuurot ovat mahdollisia. Itärajalla ja maan pohjoisosassa on edelleen kapea yhtenäisemmän pilven ja sateen alue.

    Lauantaina enimmät pilvet ja sateet häviävät idästä ja pohjoisesta Käsivarren Lappia lukuunottamatta. Paikallisiin sadekuuroihin on silti syytä varautua myös muualla maassa. Sää hieman lämpenee.

    Sunnuntaina lännestä lähestyy matalapaine sateineen, mutta saattaa olla että päivä on vielä laajalti poutainen ja varsin lämmin suuressa osassa maata.

    Aluksi idän ja pohjoisen sateisemmilla ja pilvisemmillä alueilla lämpötila jää selvästi alle 20 asteen, mutta muuten suuressa osassa maata on kesäisiä lämpötiloja eli ollaan 20 ja 26 asteen välillä.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    Suomen sää
    matalapaine
    sadekuuro
    kesälämpötila
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita