• Sote-uudistus jatkuu sotkuisena

    Tuoreinkaan esitys sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseksi ei näytä lopullisesti toteuttamiskelpoiselta. Työryhmä esittää, että kunkin maakunnan keskuskunta velvoitettaisiin sote-vastuukunnaksi.
    Ministeri Susanna Huovinen Kunta- ja soterakenteet muutoksessa seminaari
    Ministeri Susanna Huovinen Kunta- ja soterakenteet muutoksessa seminaari Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    20.12.201306:00
    MT toimitus

    Hallitukselle lakiesityksen sosiaali- ja terveyspalveluista (sote) kirjoittanut työryhmä moitti annettuja raameja liian ahtaiksi: perustason alueet tuovat sekavuutta ja vastuukuntamalli perustuslaillisia ongelmia. Työryhmän esitys ei ollutkaan yksimielinen.

    Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) aikoo kuitenkin lähettää lakiluonnoksen tammikuussa kuntiin ja tehdä lopullisen esityksensä saadun palautteen perusteella huhtikuussa.

    Perustuslaillisina ongelmina pidetään erityisesti kuntien itsehallinnon säilymistä. Vastuukunnassa osa kunnista saattaisi joutua maksuvastuuseen ilman riittävää sananvaltaa. Lakiesitys meneekin eduskunnan perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.

    Myös oppositiopuolue keskusta tyrmäsi esityksen. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Juha Rehulan (kesk.) mielestä hallinnon selkiinnyttäminen ei toteudu. Hän suosittaakin ”kujanjuoksun” viheltämistä poikki ja uudistuksen aloittamista puhtaalta pöydältä.

    Työryhmä esittää, että kunkin maakunnan keskuskunta velvoitettaisiin sote-vastuukunnaksi. Suurten kaupunkien kehyskunnat voisivat järjestää palveluita omille asukkailleen.

    Artikkelin aiheet
    sote-uudistus
    kuntauudistus
    perustuslaki
    Susanna Huovinen
    Juha Rehula
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle