• Liikenteen turvallisuusvirasto karsisi autokortin inssipaikkoja

    Uutiset
    28.8.201316:00
    STT

    Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin suunnitelma karsia auton ajokokeen paikkakuntia huolestuttaa Autokoululiittoa. Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo saaneensa huolestuneita yhteydenottoja myös kansanedustajilta ja kansalaisilta.

    Nykyään insinööriajon voi suorittaa 103 paikkakunnalla. Määräyksen voimaantultua näistä 31 karsiutuisi pois.

    Suomen autokoululiitto pelkää uudistuksen karsivan autokouluja ja olevan epätasa-arvoinen kansalaisille.

    Liiton puheenjohtaja Jarmo Jokilampi huomauttaa, että ennen kuljettajatutkintoa on käytävä tutustumassa inssipaikkaan. Autokoululainen saa ajaa vain kaksi tuntia vuorokaudessa, joten reissulle on otettava muitakin oppilaita. Tämä tekee muille paikkakunnille tehtävistä matkoista monituntisia, ja koulusta tai töistä on ehkä jäätävä pois.

    Jokilampi uskoo, että inssipaikkakuntien vähentäminen saisi autokouluja lopettamaan toimintansa. Inssipaikkakunnilla käyminen nostaisi autokoulujen kuluja.

    Trafin lakimies Tuire Simonen myöntää, että määräys vaikuttanee autokoulujen toimintaan, vaikkei kohdistukaan siihen.

    Trafin mukaan uudistuksen takana on ajatus tasapuolisuudesta ja turvallisuudesta. Inssin vaatimusten pitäisi olla kaikille yhteiset ja liikenneympäristön samantyyppinen.

    Jarmo Jokilampi ei usko, että uudistus parantaisi turvallisuutta.

    Ajamisen oppiminen ei lopu kortin suorittamiseen. Suomen kaltaisessa maassa on kestämätön peruste, että ajokorttipaikkakuntien pitäisi olla samanlaisia. Suomessahan ei silloin olisi kuin viisi inssipaikkakuntaa, Jokilampi sanoo.

    Karsiminen ei koskisi mopo-, mopoauto- ja traktorikortin eikä ajokokeeseen sisältyvän käsittelykokeen suoritusta.

    Suomessa on liikenne- ja viestintäministeriön mukaan jo nyt noin 140 autokoulua paikkakunnilla, joilla ei voi suorittaa inssiä.

    Trafin määräysluonnos on parhaillaan lausuntokierroksella, joka päättyy elokuun lopulla.

    MT–STT

    Nykyään inssin voi

    suorittaa 103 paikkakunnalla. Määräyksen

    voimaantultua

    näistä 31 karsiutuisi pois.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Liikenteen turvallisuusvirasto
    autokortti
    ajokoe
    autokoulut
    liikenneturvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle