• Video: Traktorit vyöryivät Kuopion torille – ”Vuodesta toiseen S ja K takovat ennätystuloksia, kun maatalous on kriisissä”

    Ruokamarssille Kuopioon on saapunut satoja maatalousyrittäjiä neljästä maakunnasta: Pohjois- ja Etelä-Savosta, Pohjois-Karjalasta ja Keski-Suomesta.
    Kuopion Ruokamarssi-tapahtumaan osallistuvat maaninkalaiset Otto Siikalahti (kuvassa vasemmalla), Olli Pekkarinen ja Ahti Tuomainen haluavat herätellä kuluttajia ja lähettää tiukan viestin kaupan suuntaan.
    Kuopion Ruokamarssi-tapahtumaan osallistuvat maaninkalaiset Otto Siikalahti (kuvassa vasemmalla), Olli Pekkarinen ja Ahti Tuomainen haluavat herätellä kuluttajia ja lähettää tiukan viestin kaupan suuntaan. Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset|Maatalous
    22.3.202410:35
    Jukka Koivula
    Kuopio

    Ruokamarssi-tapahtuma käynnistyi aamukymmeneltä tänään perjantaina, kun maatalousyrittäjien traktoriletka saapui Kuopion torille.

    Maaninkalaiset agrologiopiskelijat ja tulevat viljelijät Ahti Tuomainen ja Olli Pekkarinen sekä maatilalla töissä oleva Otto Siikalahti kertovat MT:lle, että tapahtumasta halutaan lähettää yhteiskunnallinen viesti.

    ”Haemme lähettää painavan viestin maatalouden ahdingosta kuluttajien suuntaan, ja vähän herätellä ihmisiä. Maatalous on syvissä vaikeuksissa ja näin ei voi jatkua”, Siikalahti toteaa.

    ”Kaikille kuluttajille haluaisin ennen kaikkea sanoa, että ostakaa kotimaista ruokaa. Se on tärkeää. Ja poliittisille päättäjille lähettäisin terveisiä, että nyt ei todellakaan ole oikea aika nostaa kiinteistöveroa. Sitä pitäisi laskea”, Tuomainen toteaa.

    Nuorilta maatalousihmisiltä lähtee tiukka viesti myös kaupan suuntaan.

    ”Vuodesta toiseen S ja K takovat ennätystuloksia, kun maatalous on kriisissä. Eihän näin voi jatkua”, Tuomainen korostaa.

    ”Jotain perustavanlaatuista muutosta tarvitaan koko ruokaketjussa. Alkutuottaja ansaitsee huomattavasti nykyistä suuremman osuuden tuotosta”, Siikalahti sanoo.

    Ruokamarssille Kuopioon on saapunut satoja maatalousyrittäjiä neljästä maakunnasta: Pohjois- ja Etelä-Savosta, Pohjois-Karjalasta ja Keski-Suomesta.

    Videot on kuvannut Pentti Vänskä / Maaseudun Tulevaisuus.

    Lisää aiheesta
    • Epäreilu tulonjako koskettaa Markus Kivelän maitotilaa henkilökohtaisesti. Kulut ovat nousseet, mutta tulotaso ei pysy samassa tahdissa. Alkutuottajan neuvotteluasema on heikko kauppaan nähden.

      Maatalousyrittäjät | Ruokaketjun epäreilu tulonjako saa kälviäläiset maidontuottajat ajamaan yli 60 kilometriä traktorilla Ylivieskaan

      Tilaajalle
    • Laajamittainen maataloustuottajien protesti nähtiin Suomessa maaliskuussa 2016.

      Maatalous | Ruokamarssi valtaa Seinäjoen Ravikeskuksen – katso täältä tapahtuman yksityiskohdat

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen