• Apulaisoikeusasiamies: Viinatuonnin ohjetta muutettava

    Nykyinen käytäntö syrjii muun muassa vanhuksia ja vammaisia.
    Alkoholin tuontia Virosta on rajoitettu viime aikoina niin, että rajoitukset eivät ole koskeneet yhtä voimakkasti omalla autolla tuomisiaan kuljettavia kuin kävellen laivaan kulkevia.
    Alkoholin tuontia Virosta on rajoitettu viime aikoina niin, että rajoitukset eivät ole koskeneet yhtä voimakkasti omalla autolla tuomisiaan kuljettavia kuin kävellen laivaan kulkevia. Kuva: Saara Olkkonen
    Uutiset
    29.4.201514:10
    MT toimitus

    Apulaisoikeusasiamies pyytää Tullia muuttamaan ohjettaan alkoholin tuonnista.

    Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin mukaan ohjeessa ei toteudu yhdenvertaisuus. Ohje rajoittaa matkustajan tuomisten määrää silloin, kun tällä on kantoapua, mutta ei silloin kun matkustaja kantaa tuomisensa itse.

    Asiasta tulleissa kanteluissa ohjetta pidettiin muun muassa vanhuksia ja vammaisia syrjivänä.

    Kyse on Tullin ohjeesta valmisteverotuslain tulkinnassa.

    Ohjeen mukaan jalkaisin matkustavan on itse vietävä tuomiset laivalta maihin. Jos matkustajalla on kantoapua, saa tuomisia olla ohjeen mukaan sen verran, minkä "ns. terve aikuinen" voi itse kantaa maihin. Tullin selvityksen mukaan tämä määrä tarkoittaa noin 70–80 kiloa.

    Tulli katsoi, ettei ohjeessa ollut kyse syrjinnästä vaan lievennyksestä.

    Artikkelin aiheet
    alkoholin tuonti
    Tulli
    apulaisoikeusasiamies
    yhdenvertaisuus
    syrjintä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria