• IL: Traktorimarssi herkisti Sipilän kyyneliin

    Yksikään ministeri ei ehtinyt opiskelijoiden mielenosoitukseen samalla viikolla, traktorimarssiiin heitä osallistui kolme.
    MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila huudatti kansaa traktorimarssilla. Hallituksen toimintaan oltiin tyytymättömiä.
    MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila huudatti kansaa traktorimarssilla. Hallituksen toimintaan oltiin tyytymättömiä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    12.3.201613:07
    Terhi Pape-Mustonen

    Iltalehti kertoo, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) saivat traktorimarssissa ristiriitaisen vastaanoton. Erityisesti Stubb sai kriittisiä kommentteja: "Katos, tuossa menee tuo saatanan...", Iltalehti kertoo erään mielenosoittajan mutisseen.

    "Kas, tulit katsomaan köyhiä", sanoo toinen suoraan ministerille.

    Ministereiden puheille taputettiin kohteliaasti, mutta huutelemalla vaadittiin myös hallituksen eroa.

    Iltalehti kertoo, että kun Sipilä ja Stubb astuivat alas esiintymislavalta, pääministeri näytti vakavalta ja suorastaan tunteikkaalta. Hetkeä myöhemmin hän törmäsi entiseen maa- ja metsätalousministeriin, keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilaan. Pian molempien silmäkulmassa pilkottivat kyyneleet.

    "Minulla oli jo valmiiksi kyyneleet silmissä, kun tiedän viljelijöiden hankalan tilanteen. Ja kun Juha tuli luokseni, hänellekin nousi kyyneleet silmiin", Anttila kommentoi.

    Anttilan mukaan Sipilä oli sanonut hänelle, että "voit arvata miten syvältä tämä koskettaa".

    "Se on merkki päättäjästä, jolla on vielä sydän paikallaan."

    Iltalehti muistuttaa, että kun opiskelijat osoittivat mieltään opintotuen leikkausta vastaan pari päivää aikaisemmin, yhdelläkään ministerillä ei ollut halua tai aikaa saapua puhumaan mielenosoitukseen, vaikka se järjestettiin muutaman sadan metrin päässä eduskunnasta.

    Maanviljelijöiden mielenosoitukseen sen sijaan heistä osallistui kolme.

    Ilmatieteen laitoksen ilmanlaatumittaus näytti eilisen päivän aikana useita kertoja huonoa ilmanlaatua Helsingin ydinkeskustassa. Iltalehden mukaan ilmanlaatu on yleensä kauniina kevätpäivänä parempi.

    Syyllisiä olivat ehkä traktorit: moottoreita huudatettiin useaan otteeseen.

    Iltalehden uutinen aiheesta

    Lue lisää:

    Isäntien isäntä: "Maaseutu näytti tänään että meille ei vittuilla"

    Sipilä traktorimarssijoille: "Ei voi edes ajatella omalle kohdalle, tulot nolla tai negatiivinen"

    Stubb viljelijöille: "Nöyräksi vetää"

    Tiilikainen: "Olen valmis tekemään töitä että rahapanoksia löytyy"

    Artikkelin aiheet
    traktorimarssi
    Juha Sipilä
    Alexander Stubb
    maatalous
    mielenosoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle