• Herkkujen Suomi kutsuu kuluttajia ja sisäänostajia

    Uutiset
    1.6.201216:00
    Tarja Halla

    Kotimaisen ruuan ja oluen tapahtuma järjestetään Helsingin Rautatientorilla toista kertaa.

    Tuotteitaan tulee elokuun lopulla maistattamaan ja myymään 140 pientuottajia, kun viime vuonna määrä oli noin sata.

    Näytteilleasettajien paikat ovatkin lähes loppuunmyyty.

    Kävijä pääsee maistelemaan 18 maakunnan makuja. Harvinaista herkkua tarjoilevat muun muassa jäätelöyrittäjät, jotka valmistavat tuotteensa oman tilan lehmien maidosta.

    Oluen ystävillä on varaa valita lempijuomansa. Tarjolla on yli 40 kotimaista olutmerkkiä pienimmistä panimoista suurimpiin. Syystober-teltassa valitaan Suomen paras olut.

    Ruokaosastojen lisäksi tapahtumaan osallistuu ruuan parissa toimivia yhteisöjä. Ruokatieto järjestää jälleen suositun makukoulun lapsiperheille.

    Ohjelmalavalla grillataan päivittäin ja annetaan ruisleivän tekovinkkejä.

    Kävijämäärä saattaa järjestäjien arvion mukaan nousta 100 000:n tuntumaan, kun viime vuonna Rautatientorilla vieraili 58 000 ihmistä.

    ”Tapahtuman suosio yllätti meidät viime vuonna totaalisesti”, pääjärjestäjiä edustavan MTK:n viestintäjohtaja Klaus Hartikainen kertoo.

    Tällä kertaa herkuttelun kestoa on pidennetty kahdesta kolmeen päivään.

    Kaupan, ravintoloiden ja julkisten ruokapalvelujen sisäänostajia palvellaan ammattilaisten omassa aamupäivän tilaisuudessa.

    Ulkomaiset matkailijatkin on huomioitu tuottamalla englanninkielistä materiaalia. Elokuu on eurooppalaisille perinteinen lomakuukausi.

    Tapahtuman järjestävät MTK, ruotsinkielinen tuottajajärjestö SLC, Pienpanimoyhdistys, Lammin Sahti, maa- ja metsätalousministeriön Ruoka-Suomi-teemaryhmä sekä Aitoja makuja II-hanke.

    TARJA HALLA

    Herkkujen Suomi ja Syystober -tapahtuma Helsingin Rautatientorilla 23.–25.8. Herkkujen Suomi avoinna yleisölle to 16–21, pe 11–20 ja su 10–18. Olutteltta avoinna kello 01 asti.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    herkkujen suomi
    syystober
    kotimainen ruoka
    pienpanimot
    Helsinki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle