• "Päätoimittaja Atte Jääskeläisellä on Ylen hallituksen luottamus"

    Hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson sanoo STT:lle, että päätökset on tehty journalistisen harkinnan puitteissa.
    Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) hermostui Ylen uutisointiin, joka koski pääministerin mahdollista esteellisyyttä Terrafamen rahoituspäätöksessä.
    Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) hermostui Ylen uutisointiin, joka koski pääministerin mahdollista esteellisyyttä Terrafamen rahoituspäätöksessä. Kuva: LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN
    Uutiset
    2.12.201612:19
    STT

    Päätoimittaja Atte Jääskeläinen nauttii Ylen hallituksen luottamusta, sanoo Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson STT:lle. Hän kertoo, että Jääskeläinen on perustellut tekemänsä ratkaisut seikkaperäisesti ja se riittää. Wilhelmssonin mukaan päätökset on tehty journalistisen harkinnan puitteissa.

    "On aivan selvää, että Yle – niin kuin kaikki vapaa media – tekee ratkaisunsa aina journalistisin perustein eikä missään tapauksessa anna ulkopuolisten eikä vallanpitäjien vaikuttaa ratkaisuihin ja sisältöihin."

    "Pidämme tiukasti kiinni siitä, että Yle on riippumaton kulloisistakin poliittisista päättäjistä ja muista vallanpitäjistä", hän sanoo.

    Ylen hallitus aikoo kuitenkin keskustella kohusta seuraavassa kokouksessaan ja katsoa, mitä asiasta opittiin. Ylimääräistä kokousta asiasta ei järjestetä. Ylen hallitusta kiinnostavat myös kohun vaikutukset yhtiön maineelle.

    "Keskustelemme, mitä ajatuksia tästä (kohusta kokonaisuudessaan) nousee. En voi ennakoida, mihin päätöksiin päädymme", Wilhelmsson sanoo.

    Hänen mukaansa Ylen hallituksen kannalta on tärkeää myös katsoa, että työyhteisön henki pysyy mahdollisimman hyvänä.

    "Viikonloppuna osa työtäni oli olla pääministerin likasankona"

    Ylen politiikan toimittaja Pirjo Auvinen kertoo näkökulma-kirjoituksessaan, että osa hänen työtään viime viikonloppuna Torniossa oli olla pääministeri Juha Sipilän (kesk.) likasankona. Auvisen mukaan Sipilä käyttäytyi painostavasti. Lisäksi Auvinen kertoo, että pääministeri syytti häntä asioista, joiden kanssa hänellä ei ollut mitään tekemistä.

    Auvisen mukaan kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Sipilä näytti hänelle suuttumuksensa. Hän kertoo kysyneensä pääministeriltä maaliskuussa Muoniossa, aikooko tämä tarkentaa sidonnaisuusilmoitustaan. Auvisen mukaan Sipilän "suuttumus kuului lähetyksessä ja jatkui lähetyksen jälkeen".

    "Keskustelumme jatkui vielä illalla yleisötilaisuuden jälkeen. Se päättyi äkisti, kun Sipilä luuli kuvaajan salanauhoittavan keskustelumme ja lähti vitomaan", näkökulmassa kerrotaan.

    Viime lauantaina Sipilä oli muun muassa ennen haastattelua Auvisen mukaan ilmoittanut, ettei vastaa Ylelle Terrafameen liittyen. Myöhemmin pääministerin avustaja oli ilmoittanut Auviselle, ettei pääministeri aio vastata Terrafameen liittyviin kysymyksiin myöskään sunnuntaina, jolloin Auvisen oli määrä haastatella Sipilää pääministerin haastattelutunnilla.

    Auvinen sanoo keskustelleensa asiasta Ylen päätoimittajan Atte Jääskeläisen kanssa.

    "Selvää oli, että Terrafamesta ja sukulaisfirmasta kysytään", Auvinen kirjoittaa.

    "Koska olin nyt Sipilälle kuin ”punainen vaate”, minulle sopi, että kysymykset esittää Jari Niemelä", hän jatkaa.

    Auvinen kertoo, että myöhemmin lauantaina Sipilä oli pyytänyt häneltä anteeksi raivoamistaan. Hän myös kertoo, että eilen julkaistua näkökulmaa "ei tullut alkuviikosta, koska Pasilassa oli linjattu, että tämän aihepiirin käsittely on saamassa liian suuret mittasuhteet".

    Artikkelin aiheet
    Yle
    Atte Jääskeläinen
    Juha Sipilä
    journalismi
    media ja politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria