• Metsälakia hiotaan edelleen

    Uutiset
    22.4.201316:00
    MT toimitus

    Metsälain muutosesitys lisää metsänomistajien valinnanvapautta. Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen (kok.) mukaan esityksen päälinjat pitävät, mutta pieniä yksityiskohtia voidaan edelleen hioa.

    Yksi ongelmana pidetty kohta koskee metsän luontaista uudistamista. Lakiluonnos edellyttää, että luontaisesti syntynyt taimi ehtii 30-senttiseksi seitsemässä vuodessa. Moni on pitänyt tavoitetta liian kovana.

    Luontaisella uudistamisella tarkoitetaan sitä, että hakatun puuston tilalle syntyy uusi metsä kasvamaan jätettyjen ja lähipuiden siemenistä. Viljelymetsätaloudella tarkoitetaan sitä, että uusi metsä perustetaan kylvämällä tai istuttamalla taimet.

    Kummassakin tavassa maata saatetaan muokata.

    Metsälakiluonnoksessa sanotaan, että käsittelyalueelle pitää saada kasvatuskelpoinen taimikko maantieteellisestä sijainnista riippuen 7–25 vuoden kuluessa puunkorjuun päättymisestä.

    Kasvatuskelpoisen taimikon on oltava riittävän tiheä ja keskipituudeltaan 0,3 metriä. Sillä, onko taimikko saatu aikaan luontaisesti vai viljellen, ei ole luonnoksen mukaan merkitystä.

    Voimassa olevassa metsäasetuksessa taas sanotaan, että metsää luontaisesti uudistettaessa uudistusalalla on oltava riittävä määrä taimia, joilla on edellytykset kehittyä metsälain tarkoittamaksi kasvatuskelpoiseksi taimikoksi eli 1,3 metrin pituiseksi.

    Aikaa taimikon aikaansaamiseen on Etelä-Suomessa ollut maksimissaan kuusi vuotta hakkuun päättymisestä.

    Ehdotusta kirjoittamassa ollut tutkija Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitokselta sanoo, että lakiluonnoksen pituus- ja aikaraja on liian tiukka ja nykyiseen verrattuna huonompi ratkaisu, jos metsä halutaan uudistaa luontaisesti.

    Metsälakityöryhmässä mukana ollut johtava esittelijä Ilkka Koivisto Suomen Metsäkeskuksesta sanoo, ettei ohje ole näin yksioikoinen.

    ”Ohje on ollut, että taimimäärään on saanut tarkastajan harkinnan mukaan ottaa mukaan myös alle kymmensenttisiä taimia, mutta ei sirkkataimia”, Koivisto sanoo.

    Koivisto ihmettelee syntynyttä keskustelua. Hänen mielestään työryhmässä oltiin yksimielisiä siitä, että nykykäytäntö on huono, koska se jättää vallan tarkastajalle ja asettaa metsänomistajat eri puolilla maata eriarvoiseen asiaan. Siksi nykykäytäntöä ei pohdittu sen tarkemmin, vaan käytiin miettimään parempaa.

    ”Tarkoitus ei missään tapauksessa ollut hankaloittaa luontaista uudistamista. Jos lakiluonnokseen on tässä kohtaa tullut virhe, sitä pitää muuttaa”, Koivisto sanoo.

    KRISTA KIMMO

    forest.fi

    Tarkoitus ei missään tapauksessa

    ollut hankaloittaa luontaista

    uudistamista. Jos lakiluonnokseen on

    tässä kohtaa tullut virhe, sitä pitää

    muuttaa.«

    ilkka koivisto

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsälaki
    metsätalous
    luontainen uudistaminen
    metsänomistaja
    Suomen Metsäkeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle