• Ex-perussuomalaisten Uuden vaihtoehdon johtoon Simon Elo, Tiina Elovaara ja Kike Elomaa

    Päämääränä edistää oikeudenmukaisuutta, inhimillisyyttä ja tasa-arvoa.
    Tiina Elovaara. Kuva edustajan kotisivuilta.
    Tiina Elovaara. Kuva edustajan kotisivuilta. Kuva: Susanna Hynynen, Tiina Elovaaran kotisivut
    Uutiset
    13.6.201716:02
    Terhi Pape-Mustonen

    Perussuomalaisista eronneen Uusi vaihtoehto - ryhmän puheenjohtajaksi valittiin Simon Elo, 1. varapuheenjohtajaksi Tiina Elovaara ja 2. varapuheenjohtajaksi Kike Elomaa, 3. varapuheenjohtaksi Ari Jalonen.

    "Ryhmän päämääränä on politiikka joka edistää oikeudenmukaisuutta, inhimillisyyttä, tasa-arvoa, työn ja yrittämisen kunnioittamista. Tällä lähetetään viesti kaikille suomalaisille että jatkamme yhteisellä aatteella", tiedottaa Tiina Elovaara.

    Hänen mukaansa uusi eduskuntaryhmä päätettiin muodostaa 20 kansanedustajan kesken PS:n puoluekokouksen jälkeen umpikujaan ajautuneessa tilanteessa .

    "Tämä toteutettiin tilanteessa, jossa ei nähty enää mitään muita vaihtoehtoja", Elovaara perustelee.

    PS:n eduskuntaryhmässä oli vielä aamulla 37 jäsentä. Aiemmin kerrottiin, että Uudessa vaihtoehdossa ovat mukana kaikki perussuomalaisten ministerit: Timo Soini, Jussi Niinistö, Jari Lindström, Sampo Terho sekä Pirkko Mattila.

    Mukana ovat myös Vesa-Matti Saarakkala, Kimmo Kivelä, Martti Mölsä, Ari Jalonen, Anne Louhelainen, Kari Kulmala, Ritva Elomaa, Kaj Turunen, Lea Mäkipää, Hanna Mäntylä, Maria Lohela, Reijo Hongisto ja Pentti Oinonen.

    PÄIVITYS 13.6.2017 kello 14.10: Myös Arja Juvonen on eroamassa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.

    Artikkelin aiheet
    Uusi vaihtoehto
    perussuomalaiset
    eduskuntaryhmä
    Simon Elo
    Tiina Elovaara
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria