• Kokous vaati Vapolta puhtaita vesistöjä

    Uutiset
    13.12.201315:00
    JUHANI VIITALA

    Maatalouden tulosopimusta perättiin MTK-Etelä-Savon kokouksessa Mikkelissä keskiviikkona. Turve-Vapolta vaadittiin puhtaita vesistöjä.

    MTK-Etelä-Savon puheenjohtaja Juha Paajanen epäili viljelijöiltä jäävän saamatta tulosopimuksen 20 euroa.

    Kansalliset budjettivarat epäilyttävät.

    ”Viljelijän pitää taas tehostaa ja virtaviivaistaa tuotantoaan”, Paajanen arvioi.

    Ilmasto ja harva asutus sekä vesistöjen rikkomat maa-alueet eivät mahdollista maataloudessa samaa kustannustehoa kuin muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

    Paajanen halusi eroon kohtuuttomasta byrokratiasta. Sääntely on kansallista. Moni puhuja Mikkelissä otti asian esiin.

    Byrokratiatalkoissa Paajanen pitää hyvänä alkuna maa- ja metsätalousministeriön selvitystä hallinnosta. Puhuja vaati samaa ympäristöministeriöltä.

    ”Hyvänä esimerkkinä ovat turpeeseen kohdistuvat rajoitukset.”

    Matti Gråsten Haukivuorelta ei pidä realistisena turpeen tuotannosta luopumista, vaikka vaikutusvaltainen kesäasukas sitä vaatii.

    Kansanedustaja Jari Leppä (kesk.) arvioi Vapolla olevan paljon tehtävää vesien suojelussa. Turveyrityksen pitää laittaa asia kuntoon.

    ”Ei metsäteollisuuttakaan aikanaan lopetettu”, maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja vertasi.

    Kimmo Ihalainen Joroista vaati tasapainoa viljan tuotantoon ja kulutukseen. Silloin viljely kannattaisi. Eurooppalainen hintataso olisi mahdollinen.

    ”Joka neljäs viljahehtaari pitää saada pois tuotannosta”, hän laski.

    Punkaharjulta Kirsti Laamanen ehdotti bioetanolin tuotantoa ratkaisuksi viljan ylituotannon ongelmiin. Sieltä voi löytyä uusia markkinoita ja ratkaisuja.

    Ammattikunta haluaa

    yrittäjyystakuuta

    Jukka Leikkonen Mäntyharjulta ei pidä ympäristötuen painottamista rannikkoalueille perusteltuna. Vesistöjä on Etelä-Savossakin.

    Toimia tarvitaan Leikkosen mielestä Kymijoen sekä Vuoksen vesistöjen suojeluun. Ne ovat merkittäviä vesistöjä.

    ”Ympäristökorvaus on suojelussa keskeinen keino.”

    Mikkelistä Markku Pajunen pitää litrapohjaisuutta maidon kansallisessa tuessa kynnyskysymyksenä tuottajille. Siitä MTK:n ei pidä antaa periksi.

    ”Maidontuotannon kannattavuus on heikentynyt viime vuosina.”

    MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakanen puolusti järjestöuudistusta. Se uudistaa ja tehostaa valiokuntia.

    Niukat voimavarat hämmentävät.

    ”Valiokunnista yritetään enemmän irti ja resursseja käyttää hyvin”, Hakanen sanoo.

    Hakanen halusi hallitukselta maatalousyrittäjyyden takuuta. Ammattikunta on jatkuvassa muutoksessa.

    Kansallisia näkymiä on vaikea hahmottaa.

    ”Tarvitaan selkeää maatalouspolitiikkaa, takuuta tulevaisuudesta sekä kannattavaa tuotantoa kaikissa viljelysuunnissa.”

    JUHANI VIITALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    vesistönsuojelu
    turvetuotanto
    byrokratia
    MTK-Etelä-Savo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle