• Keskustan Kalmari ja Kärnä: Peruskouluista päättäminen kuuluu kunnille, ei valtiolle

    Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari ja Mikko Kärnä muistuttavat, että kouluverkostopäätösten siirtämisestä valtiolle ei ole sovittu hallitusohjelmassa.
    Kalmarin ja Kärnän mukaan valtion ei tule millään tasolla päättää koulujen yhdistämisestä tai lakkauttamisesta.
    Kalmarin ja Kärnän mukaan valtion ei tule millään tasolla päättää koulujen yhdistämisestä tai lakkauttamisesta. Kuva: Joel Rosenberg
    Uutiset
    27.1.202014:49
    Maija Ala-Siurua

    Keskustan kansanedustajat Anne Kalmari ja Mikko Kärnä muistuttavat opetusministeri Li Anderssonia, että peruskouluverkostosta päättäminen kuuluu kunnille eikä valtiolle. Kalmari ja Kärnä ottavat yhteisessä tiedotteessaan kantaa Anderssonin Iltalehdelle antamaan haastatteluun. Siinä ministeri toteaa, että jokaiseen kuntaan ei välttämättä jää peruskoulua ja että asiaa tarkastellaan tulevassa koulutuspoliittisessa selonteossa.

    "On tietysti hyvä, että erilaisia yhteistyömalleja tarkastellaan koulutuspoliittisessa selonteossa, mutta periaatteen on kuitenkin edelleen oltava, että kunnat päättävät itsenäisesti omasta kouluverkostostaan", tiedotteessa todetaan.

    Kalmarin ja Kärnän mukaan valtion ei tule millään tasolla päättää koulujen yhdistämisestä tai lakkauttamisesta, eikä sillä tule olla rahoitusruuvia tällä asialla painostamiseen. "Nämä asiat pidetään kuntien käsissä ja sillä sipuli."

    Kansanedustajat korostavat, että kouluverkostopäätösten siirtämisestä valtiolle ei ole sovittu hallitusohjelmassa. Kansanedustajien mukaan opetusministerin lausunto lisää tarpeettomasti epävarmuutta pienissä kunnissa.

    "Opetusministeri Anderssonin kannattaisi ottaa tähän pohdintaansa kuntakenttä mukaan, koska kunnat ne päätökset kuitenkin tulevaisuudessakin tekevät. Peruskoulutuksen turvaaminen koko maan kattavasti on tärkeä ja yhteinen tavoite, mutta erilaisista ratkaisumalleista ei voida keskustella ilman että kuntakenttä on keskusteluissa mukana."

    "Kunnissa on monia ratkaisuja opetuksen järjestämisestä aina etäopetuksesta paikallisten ulkopuolisten osaajien hyödyntämiseen." Kalmarin ja Kärnän mukaan hokema siitä, että isoissa yksiköissä laatu paranee, ei välttämättä pidä paikkaansa.

    Artikkelin aiheet
    peruskoulu
    kunnat
    valtion hallinto
    Anne Kalmari
    Mikko Kärnä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle