Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta nousseella suomettumiskohulla halutaan mätkiä mennen tullen ja palatessa Kekkosen ajan poliitikkoja. Termillä tarkoitetaan Neuvostoliiton vaikutusvaltaa Suomeen Urho Kekkosen presidenttikausilla.
Pian satavuotiaan itsenäisen Suomen historiassa on ollut monenlaista suomettumista. Ensimmäisen tasavallan aikana vuosina 1917–1944 kumarrettiin pääasiassa Saksaan, ja Akateemisen Karjala-Seuran Isänmaallisen Kansanliikkeen ja Lapuan liikkeen säestyksellä uhottiin ryssävihaa. Kun kansakunta oli lyönyt päätään tarpeeksi Karjalan mäntyyn, politiikkaa oli sodan jälkeen pakko muuttaa.
Kunkin ajan politiikkaa pitäisi arvostella saavutettujen tulosten perusteella. Paasikiven ja Kekkosen johdolla rakennettiin Suomesta pohjoismainen hyvinvointivaltio. 1980-luvun puolivälissä Suomi oli ”Pohjolan Japani”, valtion omaisuus oli mittava ja se oli lähes velaton, työttömyyttä ei juurikaan ollut, eivätkä köyhien pitkät leipäjonot kiertäneet kortteleita.
Kolmisen vuosikymmentä harjoitetun täysin vapaan markkinatalouden seurauksena työttömyys piilotyöttömineen on noin puoli miljoonaa ja lähes päivittäin kerrotaan uusista yt-neuvotteluista, ulkoistuksista, lomautuksista ja irtisanomisista. Työaikaa vaaditaan pidennettäväksi, tuottavuutta nostettavaksi ja palkkoja alennettaviksi.
Meidän on juostava nopeammin, hypättävä korkeammalta ja sukellettava syvemmälle. Valtiolla on velkaa noin sata miljardia, ja ns. kestävyysvaje ei ota pienentyäkseen. Leipäjonot ovat monen korttelin mittaisia.
Jotain tarttis tehdä.
Olisiko hylättävä euro ja palattava omaan kelluvaan valuuttaan, mikä mahdollistaisi devalvoinnin ja vienti alkaisi vetää? Vai olisiko pienempi paha sisäinen devalvaatio 20–30 prosentin palkkojen ja eläkkeiden alennuksineen ja julkisten tehtävien yksityistämisineen, mikä tosin on jo menossa? Vai pitäisikö ajaa täydellä vauhdilla EU:n liittovaltiota yhteisine velkoineen, veroineen ja sosiaaliturvineen?
Taito Taskinen
Kuopio
Kunkin ajan politiikkaa
pitäisi arvostella saavutettujen
tulosten
perusteella.