• Hiihtokeskusten ja ohjelmapalveluiden työriitaan löytyi sopu

    Riidan osapuolet ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan maanantaina esittämän sovintoehdotuksen.
    Hiihtokeskuksissa alkoi työsulku viime viikolla. LEHTIKUVA / Aku Häyrynen
    Hiihtokeskuksissa alkoi työsulku viime viikolla. LEHTIKUVA / Aku Häyrynen 
    Uutiset
    12.12.201713:42
    STT

    Hiihtokeskusten ja ohjelmapalveluiden työriitaan on löydetty sopu, kertoo valtakunnansovittelija Minna Helle Twitterissä.

    Sovun myötä työnantajapuolen viime viikolla hiihtokeskuksissa ja ohjelmapalveluissa aloittamat työsulut peruuntuvat.

    Hiihtokeskuksia ja ohjelmapalveluita koskevat uudet työehtosopimukset ovat voimassa lokakuun loppuun 2019.

    Ratkaisun mukaan niissä hiihtokeskus- ja ohjelmapalvelualan yrityksissä, joissa on luottamusmies, palkankorotuksista sovitaan paikallisesti. Jos yrityksessä ei ole luottamusmiestä tai jolleivät osapuolet saavuta yksimielisyyttä palkkaratkaisusta, palkkoja korotetaan vähintään 1,6 prosenttia vuosina 2018 ja 2019.

    Ohjelmapalvelualan sopimukseen sisältyvät myös nykyistä laajemmat työajan tasoittumisjärjestelmät. Toimialalle on tyypillistä, että töitä on ajoittain – esimerkiksi joulun aikaan – erittäin paljon ja toisina aikoina on hiljaista. Laajemman tasoittumisjärjestelmän myötä työntekijät voivat tehdä enemmän työtä sesonkina ja pitää palkallista tasoittumisvapaata hiljaisempana aikana.

    Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestön MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi oli tyytyväinen saavutettuun ratkaisuun.

    "Sovintoehdotuksen hyväksyminen ja työrauhan turvaaminen on tärkeää, jotta kymmenettuhannet matkailijat voivat nauttia joulun ja uudenvuoden sesongista ilman uhkaa työrauhan rikkomisesta. Tällä on suuri merkitys Suomen maineelle matkailumaana", Lappi sanoi MaRan tiedotteessa.

    Palvelualojen ammattiliitto Pamin puheenjohtaja Ann Selin pitää ratkaisua tasapainoisena.

    "Ratkaisun syntyminen näytti välillä lähes mahdottomalta. Onneksi löysimme yhdessä alan luottamusmiesten kanssa ratkaisun avaimet paikallisesta sopimisesta, jonka myös työnantajat olivat valmiita hyväksymään", Selin sanoo Pamin tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    työriita
    hiihtokeskukset
    ohjelmapalvelut
    työehtosopimus
    valtakunnansovittelija
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle