• Kasvattaja: Pikaruokaketjut tarjoavat ulkomaista lihaa, kunnes kuluttaja toisin vaatii

    Kotimaisen pihvikarjan tuotanto kasvaa, kun ketjuilla on rohkeutta ostaa laatua kalliimmalla, uskoo lihakarjan kasvattaja Pasi Ingalsuo.
    Suomi ei ole omavarainen naudanlihan suhteen. Tuotantoa on mahdollista lisätä, mutta aloitteen täytyy tulla kaupoilta ja ravintoloilta, kertoo Pasi Ingalsuo.
    Suomi ei ole omavarainen naudanlihan suhteen. Tuotantoa on mahdollista lisätä, mutta aloitteen täytyy tulla kaupoilta ja ravintoloilta, kertoo Pasi Ingalsuo. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    4.7.201718:40
    Olli Toivanen

    Kuluttaja on avainasemassa, jos Suomeen saapuvien pikaruokaketjujen toivotaan käyttävän kotimaisia raaka-aineita, toteaa lihakarjan kasvattaja, MTK:n nautaverkoston puheenjohtaja Pasi Ingalsuo.

    Aloite voi lähteä kuitenkin myös ketjuilta, mikäli niillä on rohkeutta maksaa hieman lisää suomalaisesta lihasta, Ingalsuo miettii. Samalla ne voivat hyödyntää kotimaisuutta kuluttajamarkkinoinnissaan.

    "Tästähän on hyviä esimerkkejä viime ajoiltakin. Kotipizza ja ABC ovat tehneet omat ratkaisunsa kotimaiseen siirtymisestä ja olleet tyytyväisiä valitsemaansa tiehen", hän kertoo.

    Maaseudun Tulevaisuus uutisoi maanantaina, että syksyllä Suomessa aloittava Taco Bell -ketju käyttää ravintoloissaan puolalaista lihaa.

    Vaikka Suomessa tuotetaan vain 80 prosenttia täällä kulutetusta naudanlihasta, Ingalsuo uskoo, että syy ulkomaisen lihan suosimiseen löytyy muualta kuin tarjonnasta tai laadusta.

    "Pikaruokaketjujen tuonti perustuu minun näkökulmastani enemmänkin hintanäkemykseen. Puolasta löytyy kyllä halvempaa lihaa kuin Suomesta. Syöntilaatu ja kaikki tuotantoon liittyvät asiat ovat Suomessa niin huippua, että ne kyllä kestävät vertailun."

    Ratkaisut naudanlihan kotimaisen tuotannon kasvuun odottelevat kuitenkin yhä aikaansa. Lypsylehmien määrän lasku näkyy luonnollisesti myös lihantuotannossa, ja tulevaisuudessa kotimainen liha on yhä enemmän emolehmien avulla kasvatettua pihvikarjaa.

    "Naudanlihantuotantoa on hidasta kasvattaa verrattuna moneen muuhun lihalajiin. Vaikka päätös tehtäisiin tänään, on vuosien tie, ennen kuin sitä saadaan merkittävästi laajennettua", Ingalsuo huomauttaa.

    Ennen kuin pihvikarjan tuotantoa voidaan lähteä kasvattamaan, tulee sille olla kysyntää. Alkusysäyksen voisi tarjota kaupan ja ravintoloiden toive teurastamoille.

    Kasvanut kysyntä näkyisi tuottajahintojen kasvun myötä myös uusina pihvikarjahankkeina. Yhteisiä ratkaisuja voisi Ingalsuon mukaan hakea myös siten, että pikaruokaketjut ilmoittaisivat halustaan siirtyä suomalaiseen lihaan, kunhan riittävää tarjontaa löytyy.

    "Kuten kaikessa maataloudessa tuotteesta saatavan hinnan tulee tietysti olla riittävä ja tuotantokustannuksiin pitää löytää sellaisia ratkaisuja, että kilpailukyky säilyy."

    Lue lisää:

    Taco Bell rantautuu Suomeen puolalaisen lihan voimin

    Artikkelin aiheet
    kotimainen naudanliha
    pikaruokaketjut
    kuluttajakäyttäytyminen
    maatalous
    Pasi Ingalsuo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria