• Yleisen työttömyyskassan jäsenmäärä nousi yli puolen miljoonan

    YTK ei ole kytköksissä mihinkään ammattiliittoon.
    YTK ei ole kytköksissä mihinkään ammattiliittoon. Kuva: LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
    Uutiset
    12.4.202113:00
    STT

    Yleinen työttömyyskassa YTK eli Loimaan kassa on noussut jäsenmäärältään yli puolen miljoonan. YTK kertoi saaneensa maanantaina 201 uutta jäsentä, jolloin rajapyykki ylittyi.

    Suomen suurimmalla työttömyyskassalla on jäsenenään jo lähes joka neljäs suomalainen palkansaaja. YTK ei ole kytköksissä mihinkään ammattiliittoon.

    YTK kertoo, että kassa on suosittu etenkin nuorten keskuudessa. Viime vuosina yli puolet jäsenkasvusta on tullut alle 35-vuotiaista, ja jäsenistön keski-ikä on laskenut kymmenellä vuodella sitten vuoden 2011. Nyt jäsenten keski-ikä on 39 vuotta, kun se tuolloin oli 49.

    –  Ihmisiä liittyy meille kaikilta aloilta, aina opettajista it-alan ammattilaisiin, teollisuutta ja rakentamista unohtamatta, sanoo YTK:n asiakkuus- ja viestintäjohtaja Ilona Kangas tiedotteessa.

    Kassa sai viime vuonna ylimääräisen ryöpsähdyksen uusia jäseniä, kun koronakriisi pahensi työttömyyttä ja johti laajoihin lomautuksiin. Viime vuonna kassaan liittyi yli 87  000 uutta jäsentä.

    Artikkelin aiheet
    YTK
    työttömyyskassa
    jäsenmäärä
    koronakriisi
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle