• Sauli Niinistö tuo riistanlinnan ruokapöytään

    Uutiset
    24.2.201215:00
    Jussi Martikainen

    Tasavallan presidentin vaihtuminen aiheuttaa muutoksia myös presidentinlinnan tarjoiluihin. Riistanliha tekee paluun linnan ruokalistoille, kun Sauli Niinistö ottaa isännyyden.

    Asiasta kertovan tuoreen Jahti-lehden mukaan riista ei ole viime vuosina kuulunut linnan tarjoiluihin. Lehti kysyi tulevalta presidentiltä esimerkiksi hirven ja valkohäntäpeuran soveltuvuutta edustustarjoiluihin.

    ”Kyllähän presidentinlinnassa, jos missä, tulee panostaa kotimaiseen ruokaan. Varmasti myös kotimaista riistaa löytyy listalta”, Niinistö toteaa vastauksessaan.

    Niinistön mukaan kotimainen riista on oiva raaka-aine maukkaille aterioille.

    Väistyvä presidentti Tarja Halonen on suosinut edustustarjoilussaan muun muassa kotimaista kalaa sekä pientuottajien erikoistuotteita. ”Lähijuomana” on tarjolla ollut omenamehua Kultarannan omenoista.

    JUSSI MARTIKAINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Sauli Niinistö
    riista
    presidentinlinna
    kotimainen ruoka
    Tarja Halonen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria