• Asiantuntija: Perussuomalaiset eivät saaneet kuntavaalijytkyä – kolmossijasta käydään tiukka kamppailu kolmen puolueen välillä

    Hallituskauden puolivälissä pidettyjen niin sanottujen toisen asteen vaalien, kuten kuntavaalien, tuloksissa yleensä oppositiopuolueet menestyvät ja hallituspuolueet ottavat takkiinsa.
    Wassin mukaan kolmossijasta käydään tiukka kamppailu keskustan, vihreiden ja perussuomalaisten kesken. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Wassin mukaan kolmossijasta käydään tiukka kamppailu keskustan, vihreiden ja perussuomalaisten kesken. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN 
    Uutiset
    13.6.202123:27
    STT

    Perussuomalaiset jäivät tavoitteestaan, ja vaalien kolmossijasta tullaan käymään tiukka kamppailu. Näin arvioi yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass Helsingin yliopistosta STT:lle vaalitilannetta sunnuntaina iltakahdeksan jälkeen siihen mennessä laskettujen ennakkoäänten perusteella.

    Hallituskauden puolivälissä pidettyjen niin sanottujen toisen asteen vaalien, kuten kuntavaalien, tuloksissa yleensä oppositiopuolueet menestyvät ja hallituspuolueet ottavat takkiinsa. Tämä lainalaisuus päti Wassin kertaa nyt yllättävän vähän. Pääministeripuolue SDP:n kannatus ei mainittavasti laskenut, eikä perussuomalaiset yltäneet niin voitokkaaksi kuin mitä etukäteen ajateltiin.

    Kannatuksessa ykköseksi ponkaisi kokoomus, kakkosena oli SDP.

    "Kokoomus on suhteellisen paalutettu ja demaritkin näyttää hyvälle. Mielenkiintoista nimenomaan se, ketkä ovat nyt kolmoset ja mitä persuille tapahtuu. Vihreät varmasti nousee tuosta, se on aika selvää", kommentoi Wass.

    Wassin mukaan perussuomalaisten yllättävän heikkoon tulokseen syynä voi olla se, että perussuomalaisten vaalikampanja ei suoraan osunut potentiaalisiin äänestäjiin eikä näin ollen saanut heitä motivoitumaan uurnille lähtemiseen.

    Vaalikampanjassaan perussuomalaiset puhuivat paljon muun muassa maahanmuutosta, kun muut puolueet puhuivat varhaiskasvatuksen tilasta ja kuntien elinvoimaisuudesta.

    "Voisi ajatella, että sellainen kuntaontto populismi ei näytä sitten kuitenkaan purevan. Mutta voihan olla, että (perussuomalaisten tulos) ei noin huonoksi jää, mutta ei varmasti sellaista nousua enää tule kuin mitä oletettiin", sanoi Wass.

    Yhdeksän aikaan illalla keskusta oli kannatuksessa kolmantena. Wassin mukaan kolmossijasta käydään kuitenkin tiukka kamppailu keskustan, vihreiden ja perussuomalaisten kesken.

    Keskustaa äänestetään paljon pienemmissä kaupungeissa ja kunnissa, minkä lisäksi keskustan äänestäjät ovat perinteisesti aktiivisia ennakkoäänestäjiä.

    "Ennakkoäänestys on yhteydessä kunnan kokoon. Vihreät, vasemmisto ja kokoomus ovat selkeästi kaupunkipuolueita. Siinä menee vahvasti alueellisuus, että minkä tyyppisissä kunnissa ja kaupungeissa mitäkin äänestetään", kertoi Wass.

    Ennakkoäänistä oli illalla yhdeksän aikaan vielä laskematta suurissa kaupungeissa annettuja ääniä.

    Ennakkoääniä annettiin noin 1,5 miljoonaa. Kolmannes äänioikeutetuista kävi äänestämässä ennakkoon. Edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2017 ennakkoäänestysprosentti oli 26,6.

    Artikkelin aiheet
    kuntavaalit
    Perussuomalaiset
    Hanna Wass
    puolueiden kannatus
    vaalianalyysi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria