• Roverway yllytti partiolaiset benjijuoksuun

    Lauantaina päättynyt Roverway-partiotapahtuma toi lähes 4 000 nuorta 50 eri maasta kymmenen päivän seikkailulle Suomeen. Kyseessä on kansainvälisin partiotapahtuma Suomessa 40 vuoteen.
    Kuva: KIMMO HAIMI
    Uutiset
    28.7.201210:00
    MT toimitus

    HÄMEENLINNA (MT)

    Tapahtuman avajaiset järjestettiin yhtäaikaisesti Helsingissä, Tampereella ja Rovaniemellä. Sen jälkeen osanottajat hajaantuivat ympäri Suomea järjestettäville nelipäiväisille Suomi-elämysmatkoille, Roverway-poluille.

    Erilaisia elämyspolkuja kuljettiin 50 henkilön heimoissa 60 paikkakunnalla. Esimerkiksi Turun saaristossa pyöräiltiin Saariston Rengastietä ja Saimaalla harjoiteltiin selviytymistaitoja saaressa.

    Nelipäiväisen vaelluksen jälkeen 16–22-vuotiaat nuoret kokoontuivat yhteen Hämeenlinnan Evolle ystävystymään ja pitämään hauskaa.

    Fyysistä voimaa ja motorisia taitoja koettelivat erilaiset rastiradat. Partiolaiset saivat kokeilla muun muassa benjihypyn vaakatasoista variaatiota, benjijuoksua. Siinä uhmataan kumiköyden voimaa ja pusketaan eteenpäin niin pitkälle kuin omat voimat sallivat.

    Lisäksi leirillä saattoi pysähtyä pohtimaan henkisiä hyvinvointia.

    ”Olemme keränneet pahviarkeille erilaisia käsityksiä ja mielikuvia muista kulttuureista. Toiselle puolelle taas on kerätty faktoja oman maan asioista”, 18-vuotias partiolainen Meri Öhman kuvailee.

    Torstaina leirillä vietettiin rakkausteemaa kantavaa Loverway-festivaalia.

    Tuhansien nuorien tiivis yhdessäolo luonnon helmassa on otollinen kasvualusta nuorelle lemmelle.

    ”Rakkautta on ollut ilmassa”, Öhman vahvistaa.

    Artikkelin aiheet
    Roverway
    partio
    nuoret
    yhteisöllisyys
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle