• S-ryhmä paransi tulostaan kulusäästöillä

    Vähittäiskaupan vaikea tilanne heijastui S-ryhmän myyntiin. Yhtiön tammi–kesäkuun myynti laski runsaan prosentin viime vuodesta.
    Uutiset
    12.8.201411:42
    MT toimitus

    S-ryhmä kaksinkertaisti tammi-kesäkuun tuloksensa ennen satunnaisia eriä ja veroja. Tulos ennen veroja oli vuoden 2014 alkupuolella 122 miljoonaa euroa, kun se oli edellisvuonna vastaavaan aikaan 61 miljoonaa euroa.

    S-ryhmän vähittäiskaupan puolivuotiskauden myynti oli 5,5 miljardia euroa, mikä oli reilun prosentin edellisvuotta heikompi. S-ryhmän mukaan suomalaisen vähittäiskaupan hankala tilanne on näkynyt myynnin laskuna.

    S-pankin ja Lähi-Tapiolan yhdistyminen paransi koko SOK-yhtymän tulosta.

    Artikkelin aiheet
    S-ryhmä
    vähittäiskauppa
    taloustulos
    SOK-yhtymä
    S-Pankki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria